Niiden etujen joukossa, joita Blood nautti, oli muun muassa se, että hänellä oli oma maja käytettävänään. Siinä he nyt olivat kahden. Mutta sen seinät olivat kokoonpannut ruo’oista, joiden väliin oli laastittu ohuesti savea, ja sen ovi oli bamburuokoa, jonka läpi ääni kuului helposti. Vaikka paaluaita oli suljettu yöllä ja kaikki sen sisäpuolella nukkuivat, saattoi kuitenkin joku kuljeksiva päällysmies mennä läheltä ohi, ja äänien kuuluminen johtaisi ilmitulemiseen. Pitt käsitti sen ja hillitsi mielenliikutuksensa.
He istuivat sen jälkeen aivan lähekkäin ja puhuivat kuiskaamalla toista tuntia, ja koko ajan tuli Pittin uinuva järjenjuoksu yhä terävämmäksi toivon kovasimen hiomana. Heidän täytyi saada mukaansa uhkayritykseen ainakin puoli tusinaa miehiä, mahdollisesti tusinakin, mutta ei enempää. Heidän täytyi valita parhaat niistä eloonjääneistä Monmouthin miehistä, jotka eversti Bishop oli ostanut. Sellaiset miehet, jotka tunsivat merielämää, olivat kipeimmin tarpeen.
Mutta sellaisia tässä onnettomassa joukossa oli vain kaksi, eikä heidänkään taitonsa ollut erittäin suuri. He olivat Hagthorpe, joka oli palvellut kuninkaallisessa laivastossa, ja Nikolas Dyke, joka oli ollut aliupseerina edellisen kuninkaan aikana — sekä eräs kolmas nimeltä Ogle, joka oli ollut tykkimiehenä.
Ennen kuin he erosivat, he sopivat siitä, että Pitt alkaisi näiden kolmen kanssa keskustelut ja jatkaisi sitten värväystään kuuden tai kahdeksan muun miehen suhteen. Hänen piti noudattaa äärimmäistä varovaisuutta, tutkia huolellisesti kukin mies ennen kuin ilmaisi hänelle mitään ja silloinkin välttyä ilmaisemasta niin paljoa, että petos saattaisi tehdä tyhjäksi yrityksen, joka vielä oli järjestettävä yksityiskohtaisesti. Työskennellessään viljelyksillä saisi Pitt yllin kyllin tilaisuutta levitellä tietoa asiasta orjatovereilleen.
»Varovaisuutta ennen kaikkea», oli Bloodin viimeinen huomautus heidän erotessaan. »'Kiiruhda hitaasti’, kuten roomalaiset sanoivat, ja muista että jos erehdyt, niin hävität kaikki mahdollisuudet, sillä sinä olet ainoa purjehdusta tunteva meidän joukossamme ja ilman sinua ei ole mitään pelastusta.»
Pitt rauhoitti häntä ja livahti takaisin omaan majaansa, oljille, jotka olivat hänen vuoteenaan.
Tullessaan seuraavana aamuna satamaan tapasi Blood tohtori Whackerin mitä anteliaimmalla tuulella. Nukuttuaan asian päälle tämä oli nyt valmis lainaamaan tuomitulle aina kolmeenkymmeneen puntaan saakka, jolla summalla hän pystyisi hankkimaan itselleen sellaisen veneen, että pääsisi sillä pakenemaan Barbados-saarelta.
Blood kiitti asianmukaisesti antamatta tohtorin aavistaakaan, että hän selvästi näki todellisen syyn hänen anteliaisuuteensa.
»Minä en halua rahoja, vaan itse veneen», sanoi hän. »Sillä kukapa myisi minulle veneen, josta teosta hän joutuisi kärsimään kuvernööri Steedin määräämän rangaistuksen. Olette kai lukenut hänen julistuksensa?»
Tohtori Whackerin kasvot synkistyivät. Miettiväisenä hän raapi leukaansa. »Niin, olen lukenut sen. Minä en uskalla hankkia teille venettä. Se tulisi varmasti ilmi. Se täytyy jättää. Ja rangaistus on kaksisataa puntaa sakkoa paitsi vankeutta. Se veisi minut turmioon. Ymmärrättehän sen?»