»Rauhoitu. Yksi asia kerrallaan. Sinun selälläsi ei tällä hetkellä ole mitään hätää, sillä minä olen peittänyt sen. Mutta minä tahdon tietää, mitä sinulle on tapahtunut. Luuletko, että voimme tulla toimeen ilman purjehdustaitoista miestä, koska sinä olet ärsyttänyt tuon Bishop-pedon kimppuusi, niin että hän oli vähällä piiskata henkesi ulos ruumiistasi.»
Pitt nousi istumaan ja valitti taas. Mutta tällä kertaa hänen tuskansa oli pikemminkin sielullista kuin ruumiillista laatua.
»En luule, että tällä kertaa tarvitaan purjehduskelpoista ensinkään,
Peter.»
»Mitä tämä merkitsee?» huudahti herra Blood.
Pitt selitti niin lyhyesti kuin taisi, millainen tilanne oli, pysähtyen ja huokaillen välillä.
»Minun täytyy mädäntyä tässä, kunnes sanon sen miehen nimen ja asian, joka kävi puheillani.»
Herra Blood nousi pystyyn ja murahti. »Piru periköön saastaisen orjanomistajan!» sanoi hän. »Mutta sen täytyy sittenkin onnistua. Hiiteen Nuttall! Maksakoon vakuutensa tai ei ja vastatkoon tiedusteluihin tai ei, vene on meillä joka tapauksessa ja me lähdemme, ja sinä tulet mukaan.»
»Sinä uneksit, Peter», sanoi vanki. »Me emme lähde tällä kertaa. Viranomaiset ottavat veneen takavarikkoon, kun ei vakuutta ole maksettu, vaikka Nuttall ei ahdistettaessa ilmaisisikaan koko suunnitelmaa ja hankkisi meille polttomerkkiä otsaamme.»
Herra Blood kääntyi poispäin ja katsoi tuskaisesti merelle, jonne hän niin palavasti oli toivonut pääsevänsä taas nauttimaan vapaudesta.
Suuri punainen laiva oli tullut koko joukon lähemmäksi rantaa. Hitaasti, majesteettisesti se oli tulossa satamaan. Pari venettä oli jo lähtenyt veistämöltä laskeakseen sen kylkeen. Siitä, missä Blood seisoi, saattoi nähdä messinkikanuunain välähdykset kokassa ja hän saattoi erottaa merimiehen kokkapuomilla, jossa tämä juuri veti ylös luotia.