He havaitsivat Don Diegon miellyttäväksi, jopa hupaiseksi toveriksi, ja hänen urhea käytöksensä ja mielenmalttinsa vastoinkäymisen hetkellä lisäsivät yhä sitä ystävällistä mielialaa, jota he häntä kohtaan tunsivat.
Oli mahdotonta epäillä Don Diegoa epärehellisestä pelistä. Sitä paitsi ei saattanut havaita mitään järjellistä syytä siihen. Hän oli ollut äärimmäisen suora heitä kohtaan. Hän oli ilmoittanut heille, että he olivat tehneet pahan erehdyksen purjehtiessaan suoraan myötätuuleen lähtiessään Barbados-saarelta. Heidän olisi tullut purjehtia saaresta alahankaan Karibian merelle ja pois saaristosta. Nyt oli heidän purjehdittava uudelleen saariston läpi päästäkseen Curacaoon, eikä reitti suinkaan ollut heille vaaraton. Missä tahansa saarien välissä saattoivat he tavata joko tasaväkisen tai voimakkaamman aluksen ja olipa se espanjalainen tai englantilainen, oli asia heille yhtä paha, sillä miehistön ollessa liian pieni ei heidän käynyt antautuminen taisteluun. Vähentääkseen vaaran mahdollisimman pieneksi hän ohjasi sen vuoksi laivan ensin etelään ja sitten länteen ja pääsi siten Tobago- ja Grenada-saarten välistä vaarallisen alueen ulkopuolelle ja tuli Karibian meren verraten turvallisille vesille.
»Jos tätä tuulta jatkuu», puhui hän heille sinä iltana illallispöydässä selitettyään heille sitä ennen laivan aseman, »niin pääsemme Curacaoon kolmessa päivässä.» Tuuli pysyi samana kolme päivää, vieläpä kiihtyikin toisena, mutta sittenkään ei kolmannen päivän ehtoona näkynyt merkkiäkään maasta. Cinco Llagas kynti yhä merta, jota rajoitti vain taivaan sini. Kapteeni Blood huomautti siitä levottomana Don Diegolle.
»Huomisaamuna se tapahtuu», vastasi Don Diego rauhallisen varmasti.
»Taivaan pyhien nimessä, te espanjalaiset puhutte aina huomisaamusta, mutta huomisaamu ei koskaan koita, ystäväni.»
»Mutta tällä kerralla se tulee, olkaa huoleti siitä. Vaikka nousisitte kuinka aikaiseen hyvänsä katsomaan, niin olette näkevä maata, Don Pedro.»
Kapteeni Blood jatkoi tyytyväisenä matkaansa ja meni katsomaan Jerry Pittiä, potilastaan, jonka tilaa Don Diego sai kiittää pelastumisensa mahdollisuudesta. Hän oli nyt ollut neljäkolmatta tuntia vapaa kuumeesta ja Peter Bloodin taitavassa hoidossa alkoi hänen silvottu selkänsä vähitellen tyydyttävästi parantua. Hän oli jo siinä määrin parantunut, että valitti sitä, kun täytyi pysytellä kuumassa ja ahtaassa hytissä. Ollakseen hänelle mieliksi salli kapteeni Blood hänen hieman hengittää raitista ilmaa laivan kannella, ja niinpä kun viimeiset päivän säteet vetäytyivät taivaalta, tuli Jeremias Pitt kapteenin tukemana ulkoilmaan.
Istuen luukun reunuksella täytti somersetshireläinen nuori mies kiitollisena keuhkonsa raikkaalla yöilmalla ja tunsi virkistyvänsä siitä. Sitten hänen merimiesvaistonsa pakotti häntä katselemaan tummana kaartuvaa taivasta, jolla jo kiilui myriadeja kultaloisteisia tähtiä. Hetken hän katseli sitä ikään kuin sivumennen, välinpitämättömänä, mutta sitten hänen katseensa äkkiä kiintyi yhteen kohtaan. Hän katsahti ympärilleen ja sitten kapteeni Bloodiin, joka seisoi hänen vieressään.
»Tiedätkö mitään tähtitieteestä, Peter?» kysyi hän.
»Tähtitieteestä? Totisesti en osaisi erottaa Orionia Venuksesta.»