»Senkin kurjimus, saastainen merirosvo! Kunnian mies!» puhutteli kapteeni Blood vankiaan.
Mutta Don Diego katsahti häneen ja nauroi.
»Te arvioitte minut liian mitättömäksi.» Hän puhui englantia, jotta kaikki ymmärtäisivät mitä hän sanoi. »Sanoin teille, että en pelkää kuolemaa ja olen sen nyt näyttänyt toteen. Ettekö käsitä, englantilainen koira?»
»Irlantilainen, jos suvaitsette», korjasi kapteeni Blood. »Entäs teidän kunniasananne, espanjalainen roisto!»
»Luulitteko minun antavan teille kunniasanaani, jotta tämä komea, kaunis espanjalainen laiva jäisi teidän roistojen käsiin, ehkäpä vielä käydäkseen sotaa toisia espanjalaisia vastaan. Ha, ha», Don Diego nauroi syvää kurkkunauruaan. »Te hölmöt! Voitte tappaa minut. Pyh! Mitäpä siitä. Kuolen täytettyäni tehtäväni hyvin. Vähemmän kuin tunnin kuluttua olette espanjalaisten vankeina ja Cinco Llagas joutuu taas Espanjalle.»
Kapteeni Bloodin ruskettuneet kasvot kävivät kalpeiksi hänen katsellessaan espanjalaista tarkkaavasti. Vangin ympärillä tungeksivat entiset orjat meluten, raivoten ja suorastaan kirjaimellisesti »janoten verta».
»Odottakaa», komensi kapteeni Blood käskevästi, kääntyi kantapäillään ja meni reelingin ääreen. Hänen seisoessaan siellä syvissä mietteissä yhtyivät häneen Hagthorpe, Wolverstone ja Ogle, tykkimies. Ääneti he katselivat veden poikki vastaantulevaa laivaa. Se oli kääntynyt yhden viivan alatuuleen ja kulki nyt suuntaa, jossa sen lopulta täytyi yhtyä Cinco Llagsiin.
»Vähemmässä kuin puolessa tunnissa», virkkoi nyt kapteeni Blood, »on se kohdallamme ja pyyhkäisee kantemme puhtaaksi tykeillään.»
»Me tappelemme», sanoi toissilmäinen jättiläinen kiroten.
»Tapella!» ivasi Blood. »Meillähän on liian vähän miehistöä, ainoastaan parikymmentä, miten me voisimme tapella. Ei, ei ole muuta kuin yksi keino. Meidän täytyy saada tuo laiva vakuuttuneeksi siitä, että meidän aluksellamme on kaikki järjestyksessä ja että me olemme espanjalaisia, joten se antaa meidän rauhassa jatkaa matkaamme.»