»Tuokaa espanjalaiset vangit tänne. Ja sinä, Dyke, mene sanomaan, että nostavat Espanjan lipun mastoon.»
Don Diego, joka käsistään ja jaloistaan oli sidottu kaareksi tykin suun eteen, pyöritteli kuin mielipuoli silmiään katsoessaan kapteeni Bloodia. Mies saattaa kyllä halveksia kuolemaa, mutta häntä odottava kuolemantapa voi häntä kuitenkin kammottaa.
Vaahtosuin hän syyti kirouksia ja herjauksia kiusaajalleen.
»Hirviö raakalaiseksi! Epäinhimillinen villi! Kirottu kerettiläinen!
Etkö voi tyytyä tappamaan minua jollakin kristillisellä tavalla?»
Kapteeni Blood suvaitsi vastata hänelle hymyilemällä ilkeämielisesti ennen kuin hän kääntyi ottamaan vastaan kuuttatoista käsiraudoissa olevaa vankia, jotka nyt saapuivat vartijainsa saattamina.
Tullessaan he olivat jo kuulleet Don Diegon huudahdukset. Nyt he saivat kauhukseen nähdä läheltä, missä tilassa hän oli. Kaunis ruskeahipiäinen nuorukainen, joka selvästi ryhtinsä ja vaatetuksensa puolesta erosi muista, syöksyi esiin ja huudahti tuskaisesti: »Isä!»
Kiemurrellen ja väännellen niiden käsissä, jotka tuota pikaa ottivat hänet kiinni, hän kutsui taivaan ja helvetin avukseen estämään tätä kauhuntyötä ja kääntyi vihdoin kapteeni Bloodin puoleen pyytäen armoa isänsä puolesta. Hänen kiivautensa oli säälittävä näky. Katsellessaan häntä kapteeni Blood arveli, että pojassa ilmeni tarpeellinen määrä rakkautta isäänsä.
Hän tunnusti myöhemmin, että hän jo hetken oli vaarassa heltyä ja että hän sisimmässään taisteli säälimätöntä aikomustaan vastaan. Mutta päästäkseen heikkoutensa herraksi hän muistutteli mielessään, mitä espanjalaiset olivat tehneet Bridgetownissa. Hän näki taas Mary Traillin kalvenneet lapsenkasvot, kun tyttö kauhuissaan pakeni ilkamoivaa roistoa, jonka Blood oli sitten pistänyt kuoliaaksi, ja hänen sielunsa silmien eteen nousi muita sanoin kuvaamattomia kauhunkuvia vahvistamaan hänen päätöksessään horjahtelevaa mieltään. Espanjalaiset olivat näyttäytyneet kaikin puolin sydämettömiksi ja armottomiksi. Vaikka olivatkin uskonnollisuutta täyteen sullotut, ei heissä ollut hitustakaan sitä kristillisyyttä, jonka tunnuskuva oli nytkin kohotettu lähestyvän sotalaivan pisimpään mastoon. Hetki sitten oli julma ja jumalaton Don Diego pilkannut kaikkivaltiasta olettamalla, että Hän piti erityistä huolta katolisen Espanjan kohtaloista. Nyt saisi Don Diego huomata erehdyksensä.
Päästyään taas samaan kyynilliseen mielentilaansa, jossa hän oli tekoonsa ryhtynyt — mielentila, joka oli välttämätön asian loppuunsuorittamiseksi — käski Blood Oglea panemaan sytyttimen kuntoon ja poistamaan nahkaisen suojuksen sankkireiältä. Kun nuorempi Espinosa silloin puhkesi uusiin esirukouksiin ja uhkauksiin, kääntyi kapteeni Blood tuimasti ympäri ja säväytti:
»Ääneti! Hiljaa ja kuunnelkaa! Tarkoitukseni ei ole ensinkään ampua isäänne helvettiin, kuten hän ansaitsisi, eikä edes ottaa häntä hengiltä.»