Aterian aikana herra de Garnache kertoi matkastaan Pariisista, käynneistään Tressanin luona ja seikkailuistaan Condillacissa. Hän kuvasi oivallisesti, kuinka häntä oli siellä kohdeltu, ja hänen oli vaikea valita sanoja ilmoittaakseen syyn, jonka vuoksi hän oli naamioituna palannut esiintyäkseen Valérien vaeltavana ritarina. Lopuksi hän puhui edellisen illan tapahtumista ja paostaan. Markiisi kuunteli koko ajan kasvot vakavina ja totinen, tarkkaavainen ilme silmissään, mutta pariisilaisen lopetettua väikkyi hänen huulillaan hymy.
— Sen kirjeen nojalla, jonka sain Milanoon, odotin joitakin tämän suuntaisia vastauksia, hän sanoi, ja Garnachea kummastutti hänen kevyt sävynsä, samoin kuin hän oli ihmetellyt nähdessään, kuinka levollisena mies kuunteli kertomusta Valérien vaikeasta asemasta. — Arvasin kauniin äitipuoleni puuhailevan tällaisissa katalissa juonitteluissa, koska hän ei lähettänyt minulle tietoa isäni kuolemasta. Mutta vilpittömästi sanoen, monsieur, kertomuksenne voittaa hurjimmatkin kuvitteluni. Te olette käyttäytynyt perin — perin uljaasti tässä asiassa. Näytte oikeastaan toimineen neiti de La Vauvrayen vapauttamiseksi innokkaammin kuin kuningattarella olisi ollut oikeus odottaa. Hän hymyili, ja hänen silmissään oli paljon puhuva ilme. Garnache nojautui taaksepäin tuolissaan ja tuijotti mieheen.
— Teidän kevyet sananne, monsieur, tällaisessa asiassa saattavat minut ymmälle, hän virkkoi vihdoin. — Entä sitten tyttöparka, joka viruu Condillacissa vankina sen tähden, että hän on uskollisesti pysynyt teille antamassaan lupauksessa?
Tämä huomautus täytti tarkoituksensa. Toisen kasvot kävivät heti vakaviksi.
— Rauhoittukaa toki, monsieur! hän huudahti, kohottaen kättään tyynnyttävästi. — Olen loukannut teitä jollakin tavoin, se on selvää. Tässä jutussa on jotakin, mitä en oikein käsitä. Sanoitte Valérien kärsineen minulle annetun lupauksen tähden. Mitä tarkoitatte?
— Häntä pidetään vankina, monsieur, koska halutaan hänen menevän avioliittoon Mariuksen kanssa, vastasi Garnache, koettaen kaikin voimin hillitä suuttumustaan.
— Parfaitement! Sikäli olin selvillä.
— No niin, monsieur, eikö muu sitten ole selvää? Koska hän on teidän kihlattunne… Hän vaikeni. Vihdoinkin hän oivalsi lausuvansa sellaista, mikä ei täysin pitänyt paikkaansa. Mutta toinen ymmärsi heti hänen tarkoituksensa, heittäytyi takakenoon tuolissaan ja purskahti nauramaan.
Veri suhisi Garnachen päässä, kun hän puristi huulensa yhteen ja silmäili tuota herrasmiestä, joka antautui aiheettomasti hyvän tuulen valtaan. Aivan varmasti oli herra de Condillacilla herkin huumorintaju koko Ranskassa. Hän nauroi sydämensä pohjasta, ja Garnache rukoili palavan hartaasti, että hän tukehtuisi nauruunsa. Sen ääni sai koko majatalon tärisemään.
— Monsieur, monsieur! hän ähkyi. — Taivaan nimessä, älkää olko noin äkäisen näköinen! Onko minun syyni, että minua naurattaa? Koko juttu on niin suunnattoman hullunkurinen. Kolme vuotta poissa kotoa, ja sittenkin nainen pysyy uskollisena ja pitää hänen puolestaan annetun lupauksen! Totisesti, monsieur, tehän olette nähnyt maailmaa, ja teidän täytyy myöntää, että tässä on jotakin kerrassaan erikoista, harvinaisen huvittavaa. Pieni Valérie-parkani! sopersi hän puolittain tukahdutettujen naurunpuuskiensa lomassa, — odottaako hän minua vieläkin? Vieläkö hän pitää minua sulhasenaan? Ja sen tähden vastaa »ei» Marius-veljelleni! Tulimmaista! Minä kuolen nauruun.