Florimond hymyili.
— Lienen kirjoittanut, että meitä pidätti kuume, mutta en suinkaan sanonut, että sairas olin minä itse.
— Kuka sitten? huudahti Garnache.
— Siinäpä se, monsieur! Nyt käsitän. Vaimonihan on kuumeessa.
— Teidän —! Garnache ei rohjennut lausua sitä sanaa.
— Vaimoni, monsieur, toisti markiisi. Matka kävi liiaksi hänen voimilleen, kun kuljimme nopeasti.
Syntyi hiljaisuus. Garnachen voimakas leuka painui rinnalle, ja hän seisoi liikkumattomana, tuijottaen pöytäliinaan ja ajatellen viatonta tyttöparkaa, joka odotteli Condillacissa niin varman luottavana ja uskollisena sulhastaan, tämän palatessa Italiasta vaimoineen.
Hänen seisoessaan ja Florimondin katsellessa häntä uteliaana avautui ovi ja isäntä astui sisään.
— Herra markiisi, hän ilmoitti. — Alhaalla on kaksi herrasmiestä kysymässä teitä. Toinen heistä on Marius de Condillac.
— Marius? mutisi Garnache, mutta sitten hän älysi, että salamurhaajat olivat tulleet niin nopeasti hänen kintereillään, ja hän hylkäsi mielestään kaikki muut paitsi nykyhetkeä koskevat ajatukset. Hänellä oli itsellään velka maksettavana niille miehille. Nyt oli aika tullut. Hän pyörähti ympäri, ja ennen kuin hän itsekään oikein aavisti, oli hän lausunut sanat: