Suppeasti, mutta osuvasti Garnache paljasti Florimondin murhaamiseksi punotun juonen, ja hän riemuitsi nähdessään raivon kuvastuvan markiisin kasvoista ja hehkuvan hänen silmistään.
— Mitä syytä on heillä turvautua niin katalaan tekoon? huudahti hän epäilyksen ja vihan repiessä hänen mieltään.
— Heidän kunnianhimonsa. Marius himoitsee neiti de La Vauvrayen tiluksia.
— Eikä hän saavuttaakseen tarkoituksensa empisi murhata minua?
Puhutteko tosiaankin totta?
— Annan kunniasanani takeeksi, että se on totta, vastasi Garnache, katsellen markiisia terävästi. Florimond silmäili häntä hetkisen. Noiden sinisten silmien vakava katse ja tuon joustavan äänen varma sointu haihdutti häneltä epäilyksen rippeetkin.
— Ne konnat! huudahti markiisi. — Hupsut! hän lisäsi. — Minun puolestani olisi Marius hyvin voinut saada Valérien. Hän olisi saanut minut liittolaisekseen edistämään kosintaansa. Mutta nyt… Hän ojensi kätensä ja pudisti nyrkkiään ilmassa ikään kuin taistelun uhkauksena.
— Hyvä! sanoi Garnache rauhoittuneena. — Kuulen heidän askeleensa portaista. He eivät saa nähdä minua seurassanne.
Hetkisen kuluttua avautui ovi, huoneeseen astui hyvin upeasti puettu Marius, ja aivan hänen takanaan seurasi Fortunio. Kummassakaan ei näkynyt kovin pahoja jälkiä edellisen illan tapahtumista lukuunottamatta pitkää tummanruskeata juovaa kapteenin poskessa, johon Garnachen miekka oli sen kyntänyt.
Heidän astuessaan sisään nousi Florimond, joka istui rauhallisena pöydässä, pystyyn ja meni herttaisesti hymyillen tervehtimään veljeään. Hänen huumorintajuntansa oli saanut virikettä; hänellä oli näyttelijäntaipumuksia, ja se osa, jota hän oli ottanut esittääkseen tässä ilveilyssä, tuotti hänelle eräänlaista julmaa tyydytystä. Hän tahtoi saada todistuksen siitä, mitä Garnache oli kertonut hänen veljensä aikeista.
Marius otti hänen lähentelynsä hyvin kylmästi vastaan. Hän tarttui veljensä käteen, alistui veljen suudeltavaksi, mutta hän ei vastannut suuteloon eikä kädenpuristukseen. Florimond ei ollut sitä huomaavinaan.