— Vertudieu! hän jyräytti. — Mitä tarkoitatte?
Markiisittaren takana seisovan Tressanin paksut, kömpelöt sormet tutisivat vastakkain. Mikä hupsu hän olikaan ollut tullessaan Condillaciin sinä päivänä ja mennessään ansaan rouva de Condillacin kanssa, joutuen osalliseksi hänen syyllisyydestään! Tuolla kopealla apotilla, joka uhkaavasti julisti tuomiota, oli voimaa takanaan, sillä muutoin hän ei ikinä olisi uskaltanut kohottaa ääntään Condillacissa, huutomatkan päässä epätoivoisista miehistä, jotka vähät välittäisivät hänen pyhyydestään.
— Mitä tarkoitatte? toisti markiisitar ja lisäsi uhkaavasti hymyillen: — Innoissanne, herra apotti, unohdatte, että väkeni on huutomatkan päässä.
— Niin, madame, ovat minunkin, oli apotin ällistyttävä vastaus, ja hän viittasi kädellään munkkeihin, jotka seisoivat rivissä, päät kumarassa, käsivarret ristissä.
Silloin pääsi markiisittarelta kimakka nauru, joka kajahteli huoneessa.
— Nuo kaljupääraukatko?
— Juuri nämä kaljupääraukat, madame, vastasi apotti, kohotti taas kätensä ja teki merkin. Ja silloin tapahtui omituinen seikka, joka herätti todellista kauhua markiisittaren sydämessä ja lisäsi Tressanin pelkoa.
Munkit ojentautuivat suoriksi. Näytti siltä kuin äkillinen tuulenpuuska olisi pyyhkäissyt pitkin heidän rivejään ja pannut heidät kaikki liikkeeseen. Päähineet putosivat taaksepäin, ja kaavut vetäistiin syrjään. Siinä, missä äsken oli ollut kaksikymmentä munkkia, seisoi nyt kaksikymmentä joustavaa, jäntevää miestä puettuina Condillacin liveriin, kaikki täysissä aseissa ja naurahdellen huvittuneina markiisittaren ja Tressanin säikähdykselle.
Yksi heistä astui syrjään ja lukitsi salin oven. Mutta hänen liikkeensä jäivät huomaamatta markiisittarelta, jonka kauniit, kauhusta levällään olevan silmät kiintyivät jälleen tuikeaan apottiin melkein ihmettelevän näköisinä, kun hänessä ei ollut tapahtunut mitään muutosta.
— Petosta! hän huohotti kaamealla äänellä, joka ei ollut kuiskausta voimakkaampi, ja taas hänen silmänsä lipuivat pitkin seuruetta, jääden äkkiä tuijottamaan Fortuniöon, joka seisoi kuuden askeleen päässä hänestä oikealle, vedellen miettivästi viiksiään nähtävästi lainkaan ihmettelemättä sitä, mitä oli tapahtunut.