Hän olisi puhunut enemmänkin, mutta pariisilaista ei haluttanut tuhlata aikaa sanasaivartelmiin.
— No hyvä, hän keskeytti. — Sanokaamme: hieman ajattelematon. Asiani ei koske herra Mariuksen moraalin vakavuutta eikä sen puutteita. Tämä hänen ajattelemattomuutensa, jota te väheksytte, näkyy riittäneen vieroittamaan hänet isästään, mikä vain oli omiaan tekemään hänet sitäkin rakkaammaksi äidistä. Minulle on kerrottu, että markiisitar on hyvin komea nainen ja että poika on ihmeellisesti hänen näköisensä.
— Kaunis nainen — ylevä, loistava nainen, huoahti käskynhaltija viehättyneenä.
— Hm! Tuikeana Garnache pani merkille tämän hurmaantuneen ilmeen.
Sitten hän jatkoi kertomustaan.
— Markiisivainajan naapuri, myös manalle mennyt herra de La Vauvraye, oli hänen hyvin läheinen ja arvossapidetty ystävänsä. Herra de La Vauvrayella oli ainoastaan yksi lapsi, tytär, perimässä hänen varsin huomattavan omaisuutensa — todennäköisesti koko Dauphinén suurin, mikäli olen saanut tietää. Hänen sydämensä hartain toivo oli, että koko hänen ikänsä kestänyt läheinen ystävyys muuttuisi vielä läheisemäksi suhteeksi seuraavassa polvessa — mikä toivomus sai perin altista vastakaikua herra de Condillacin sydämessä. Florimond de Condillac oli siihen aikaan kuusitoista- ja Valérie de La Vauvraye neljätoistavuotias. Nuoruudestaan huolimatta heidät kihlattiin ja he oppivat rakastamaan toisiaan, odottaen sen suunnitelman toteutumista, josta heidän isänsä olivat sopineet.
— Monsieur, monsieur, vastusti käskynhaltija, — kuinka voitte väittää noin paljon? Kuinka voitte sanoa, että he rakastivat toisiaan? Millä perusteilla voitte väittää tuntevanne heidän sisimpiä ajatuksiaan?
— Neiti de La Vauvrayen todistuksen perusteella, oli eittämätön vastaus. — Kerron teille vain samaa, mitä hän itse kirjoitti kuningattarelle.
— No niin — jatkakaa, monsieur!
— Tämä avioliitto tekisi Florimond de Condillacista Dauphinén varakkaimman ja mahtavimman aatelismiehen — yhden Ranskan varakkaimpia; ja se ajatus miellytti vanhaa markiisia, koska se seikka, että hänen poikiensa maalliset omaisuudet tulisivat olemaan niin erisuuret, osoittaisi, että hän paheksui nuoremman poikansa käytöstä. Mutta ennen naimisiinmenoaan ilmoitti Florimond haluavansa nähdä maailmaa, kuten sellaiselle nuorelle miehelle, jolla myöhemmin tulisi olemaan niin suuri vastuunalaisuus, olikin sopivaa ja asianmukaista. Hänen isänsä käsitti tällaisen menettelyn viisauden eikä pannut kovasti vastaan, ja kahdenkymmenen ikäisenä lähti Florimond ottamaan osaa Italiassa käytäviin sotiin. Kaksi vuotta sen jälkeen, vähän enemmän kuin kuusi kuukautta takaperin, kuoli hänen isänsä ja muutamia viikkoja myöhemmin seurasi herra de La Vauvraye ystäväänsä hautaan. Viimeksimainitulla ei ollut kaukonäköisyyttä, minkä seikan nojalla koko tämä pulma on voinut syntyä, ja hän arvosteli väärin Condillacin leskimarkiisittaren luonnetta, uskoen hänen hoivattavakseen tyttärensä Valérien Florimondin palaamiseen saakka, jolloin häät luonnollisesti heti vietettäisiin. Otaksuttavasti on kaikki, mistä olen puhunut, teille jo ennestään tuttua. Mutta tästä ikävästä kertaamisesta saatte kiittää omaa haluttomuuttanne vastata kysymyksiini.
— Ei suinkaan, monsieur; vakuutan, että esityksessänne on minulle paljon kokonaan uutta.