— Se ilahduttaa minua, herra de Tressan, sanoi Garnache hyvin vakavasti, — sillä jos kaikki nämä tosiseikat olisivat olleet tiedossanne, olisi hänen majesteetillaan kuningattarella ollut oikeus vaatia selitystä siitä, minkä vuoksi te ette ole sekaantunut Condillacin tapahtumiin.
— Mutta jatkakaamme! Kun markiisitar de Condillac ja hänen kallis Mariuksensa huomasivat Florimondin poissa ollessa olevansa tilanteen herroja, he alkoivat parhaansa mukaan käyttää sitä omaksi edukseen. Neiti de La Vauvraye, joka nimellisesti on heidän holhottavanaan, on tosiasiallisesti heidän vankinsa, ja hänelle on esitetty rumia suunnitelmia, joiden mukaan hänen on mentävä naimisiin Mariuksen kanssa. Jos leskimarkiisitar saisi tämän toteutetuksi, niin hän nähtävästi turvaisi pojalleen mukavan ja arvokkaan tulevaisuuden, samalla tyydyttäen hillittyä vihaansa poikapuoltaan kohtaan.
— Mutta neiti vastustaa heitä, ja siinä hän on saanut tukea onnellisesta seikasta, joka on johtunut markiisittaren luonteen pääpiirteeltä näyttävästä ylimielisestä röyhkeydestä. Markiisin kuoleman jälkeen on Condillac kieltäytynyt maksamasta kymmenyksiä kirkolle, ja piispaa on pilkattu ja solvattu. Huomattuaan nuhteet turhiksi vastasi tämä prelaatti julistamalla Condillacin kirkonkiroukseen, riistäen kaikilta sen asukkailta papiston avun. Niin ollen eivät he löydä ainoatakaan pappia, joka rohkenisi mennä sinne, ja vaikka he olisivat halunneetkin pakottaa neidin avioliittoon Mariuksen kanssa, ei heillä olisi ollut siihen tarvittavia keinoja.
— Florimond on edelleen poissa. Meillä on hyvät syyt uskoa, että isän kuolema on pidetty häneltä salassa. Häneltä silloin tällöin saapuvien kirjeiden nojalla on varmaa, että hän ainakin kolme kuukautta sitten oli hengissä ja terveenä. On lähetetty sanansaattaja etsimään häntä ja kehottamaan häntä heti palaamaan kotiin. Mutta odoteltaessa hänen saapumistaan on kuningatar päättänyt ryhtyä tarpeellisiin toimenpiteisiin neiti de La Vauvrayen vapauttamiseksi vankeudesta, ettei hänen tarvitsisi enää kiusaantua rouva de Condillacin ja hänen poikansa käsissä — enfin, ettei hän enää olisi minkäänlaisen uhan alaisena.
— Asiani, monsieur, on ilmoittaa teille nämä tosiseikat ja pyytää teitä lähtemään Condillaciin sekä tuomaan sieltä neiti de La Vauvraye, jonka minä sitten saatan Pariisiin ja jätän hänen majesteettinsa kuningattaren suojelukseen siihen saakka, kunnes uusi markiisi palaa vaatimaan häntä omakseen.
Lopetettuaan puheensa nojautui herra de Garnache taaksepäin tuolissaan, pannen jalkansa ristiin ja tarkkaillen käskynhaltijan kasvoja odottaessaan hänen vastaustaan.
Hän näki, kuinka noille tylsille kasvoille levisi synkkä neuvottomuuden ilme. Tressanin oli kauhean paha olla, ja hänen kasvonsa menettivät suuren osan tavallista verevyyttään. Hän koetti kierrellen voittaa aikaa.
— Eikö teistä tunnu siltä, monsieur, että tämän lapsen — neiti de La
Vauvrayen — sanoille on annettu liian paljon arvoa?
— Tuntuuko teistä, että asianlaita on niin — että hän on liioitellut? kysäisi herra de Garnache puolestaan.
— Ei, ei suinkaan. Sitä en väitä. Mutta — mutta — eikö olisi parempi — enemmän — hm — tyydyttävää kaikille asianomaisille, jos te itse menisitte Condillaciin ja esittäisitte asianne henkilökohtaisesti, vaatien neiti de La Vauvrayeta mukaanne?