— Olkaa huoletta! vastasi Garnache keveästi; ja tyynnyttääkseen tyttöä hän lisäsi hymyillen: — Nukkukaa rauhassa varmana siitä, että me, Rabecque, minä ja ratsumiehet, vahdimme teitä hyvin.
— Olette kovin hyvä. Varokaa väijytyksiä! Olkaa varuillanne! He ovat hyvin julmia ja ovelia, nämä Condillacin asukkaat. Ja jos teille kävisikin onnettomasti.
— Niin jäljellä olisi vielä Rabecque ja ratsumiehet, täydensi Garnache.
Tyttö kohautti olkapäitään. — Rukoilen teitä pitämään varanne! hän tiukkasi.
— Saatte luottaa minuun, lupasi Garnache ja sulki oven.
Käytävässä hän kutsui Rabecquea, ja he menivät yhdessä alas. Mutta muistaessaan Valérien pelokkuuden, hän lähetti yhden ratsumiehistä vahtimaan tytön ovelle sillä aikaa kun hän palvelijoineen söi illallista. Sen tehtyään hän huusi isäntää ja istuutui pöytään Rabecquen sijoittuessa hänen taakseen valmiina ojentamaan hänelle ruokalajeja ja täyttämään hänen viinilasinsa.
Matalan huoneen toisessa päässä istuivat yhä edellämainitut neljä matkustajaa, keskustellen keskenään, ja kun Garnache istuutui, huusi yksi heistä isäntää ja tiedusti kärtyisesti, eikö hänen illallisensa ollut kohta jo valmis.
— Aivan heti, monsieur, vastasi isäntä kunnioittavasti ja kääntyi jälleen pariisilaiseen päin. Sitten hän poistui noutamaan viimemainitun aterian, ja hänen mentyään sai Rabecque herraltaan kuulla, minkä vuoksi he jäivät yöksi Grenobleen. Johtopäätös, jonka nokkela palvelija veti — ja jonka hän arkailematta toi esiin — siitä, ettei Grenoblessa ollut sinä iltana hevosia eikä vaunuja, kävi ihmeellisen hyvin yhteen Valérien arvelun kanssa.
Majatalon pitäjä palasi, kantaen tarjoiluvadilla maukasta paistia, josta lehahti miellyttävä tuoksu; häntä seurasi vaimonsa, tuoden muita ruokalajeja, kainalossaan pullo armagnacia. Rabecque alkoi heti puuhata, ja hänen nälkäinen isäntänsä valmistautui tyydyttämään Ranskan terveimmän miehen ruokahalua, kun pöydälle äkkiä lankesi varjo. Pöydän viereen oli tullut seisomaan mies, varjostaen yhtä kattopalkeista riippuvista lampuista.
— Vihdoinkin! hän huudahti, ja hänen äänensä oli käheä ärtymyksestä.