— Teidän olisi pitänyt ajatella sitä ennen kuin kieräytitte herra
Sanguinettin lokaan, hän vastasi kylmästi.
— Esitän hänelle anteeksipyyntöni sen johdosta, lupasi Garnache, niellen sisuaan: — jos hän sittenkin tahtoo taistelua, niin hän saa sen, sanokaamme, kuukauden kuluessa.
— En voi sallia… aloitti Courthon kiivaasti.
— Suvainnette ilmoittaa ystävällenne, mitä olen sanonut, vaati
Garnache, keskeyttäen hänet.
Courthon pelästyi, kohautti olkapäitään ja meni sivulle neuvottelemaan ystävänsä kanssa.
— Ah! kuului Sanguinettin ääni hiljaisena, mutta kuitenkin siksi kovana, että kaikki saapuvilla olijat sen kuulivat. — Sitten hän saa julkeudestaan selkäsaunan. Ja äänekkäästi hän käski kuskipojan tuoda piiskansa. Mutta tämä loukkaus sai Garnachen tulistumaan, ja hänen varovaiset päätöksensä romahtivat olemattomiin. Hän astahti eteenpäin ja ääni myrkyllisen purevana ja kasvot hirvittävän näköisinä, ilmoitti, että koska herra Sanguinetti omaksui häntä kohtaan tuollaisen sävyn, oli hän valmis katkaisemaan muukalaisen kaulan heti paikalla, missä se vain sopisi tehdä.
Vihdoin sovittiin, että taisteltaisiin heti Kapusiinikentällä, joka oli lähes kilometrin päässä fransiskaaniluostarin takana.
Sen mukaisesti lähdettiin liikkeelle, Sanguinetti ja Courthon edellä, Garnache ja Gaubert seurasivat heitä. Garnache oli varovaisuuden vuoksi jättänyt Rabecquen Imevään Vasikkaan ja antanut kersantille ankarat määräykset, ettei hän saisi sallia miestensä poistua paikoiltaan hänen poissaollessaan ja että ratsumiesten tuli ehdottomasti totella Rabecquen käskyjä. Verrattain rauhallisena ja vain vähän ajatellen läheistä kaksintaistelua Garnache asteli reippaasti eteenpäin.
Vihdoin he saapuivat Kapusiini-kentälle. Se oli kaunis, vihreä, noin neljänneshehtaarin suuruinen aukeama, jota ympäröi pyökkejä kasvava, vyömäinen puisto.
Ihmisjoukko hajaantui nurmikon reunamille, ja kaksintaistelijat menivät kentälle, ryhtyen valmisteluihin.