— Ja eikö sinulla ole minulle muuta sanomista?
Paremmin tarkastaessaan luuli Garnache tuntevansa hänet yhdeksi
Sanguinettin eilisiltaisista tovereista.
— Mutta etkö näe, että minulla on tehtävää?
— Ja sehän minua juuri pahoittaakin, että sinä olet tällaisessa puuhassa enkä minä ole siinä mukana. Se merkitsee, että kohtelet minua kuten lakeijaa, ja minulla on oikeus olla loukkaantunut. Enfin! Näynpä saapuneen ajoissa.
Garnache sekaantui puheeseen. Hän näki, mihin miehen aikeet tähtäsivät, eikä hän halunnut enää lisää viivytystä. Nyt jo oli kulunut enemmän kuin puoli tuntia hänen lähdettyään Imevästä Vasikasta. Hän pyysi tulokasta astumaan syrjään ja sallimaan heidän suorittaa asiansa, jota varten he olivat tulleet koolle. Mutta herra François — kuten Sanguinetti oli häntä nimittänyt — ei ottanut sitä kuuleviin korviinsa. Hän osoittautui perin jyrkäksi mieheksi, ja lisäksi kannattivat häntä toiset, muiden muassa Gaubert.
— Suokaa minun rukoilla, ettette pilaisi tätä huvia, pyyteli viimemainittu Garnachea. Minulla on majatalossa ystävä, joka ei ikinä antaisi minulle anteeksi, jos sallisin hänen menettää tällaisen aamuvirkistyksen, jota tuo herrasmies haluaa hänelle tarjota. Antakaa minun mennä häntä noutamaan!
— Mutta, monsieur, vastasi Garnache tuimasti, — miten te tähän kohtaukseen suhtautunettekin, minulle se ei ole huvia eikä urheilua. Tämä riita on väkisin työnnetty niskoilleni, ja…
— Ei suinkaan, monsieur, keskeytti Courthon hänet. — Te unohdatte, että paiskasitte herra Sanguinettin lokaan. Tuskinpa silloin voidaan sanoa, että teidät on väkisin pakotettu riitaan.
Garnache puri huulensa verille harmistuneena.
— Olkoonpa riidan alkusyy mikä tahansa, vakuutti François, remahtaen nauramaan, — niin vannon, ettei jatkosta tule mitään ennen kuin minäkin olen mukana.