— Älkää puhuko enempää, pyydän! huudahti Garnache riemuissaan siitä, että tämä juttu, joka näytti käyvän loppumattomaksi, viimeinkin päättyisi. — Sallikaa minun vain lausua valitteluni sen kohtelun johdosta, jonka alaiseksi jouduitte minun puoleltani.
— Hyväksyn valittelunne ja ihailen niiden ylevyyttä, vastasi toinen nyt yhtä kohteliaana — kohteliaisuudessaan yhtä nöyrän mukautuvana — kuin hän äskettäin oli ollut töykeä ja taipumaton. — Mitä tulee saamaani kohteluun, niin tunnustan erehdykselläni ja itsepäisyydelläni sen ansainneeni. Valitan sitä, että riistän näiltä herrasmiehiltä hyvityksen, jota he ovat odottaneet, mutta jollette te tahdo olla harvinaisen herttainen ja hyväntahtoinen, niin pelkään, että heidän täytyy kanssani kärsiä erehdyksistä.
Garnache vakuutti hänelle lyhyesti eikä kovinkaan kohteliaasti, ettei hän suinkaan halunnut esiintyä harvinaisen herttaisesti. Tyytymättömän väkijoukon melun saattamana hän lähti kiivaasti astelemaan Imevää Vasikkaa kohti.
Ansa laukeaa
Poistuttuaan Kapusiini-kentältä Gaubert oli juossut koko matkan Imevään Vasikkaan ja saapunut sinne noin viidessä minuutissa hengästyneenä ja hätääntyneenä.
Rabecque seisoi ovella valppaana, mutta antamatta isäntänsä odotuksesta johtuvan huolestumisen ja mallittomuuden vähääkään kuvastua ilmeissään.
Nähdessään Gaubertin saapuvan juoksujalkaa ja läähättävänä hän hätkähti ja astui eteenpäin ihmeissään ja levottomana. Samaan aikaan tuli herra de Tressan kadun poikki käskynhaltijan palatsista. Hän saapui majatalon ovelle yhtäaikaa Gaubertin kanssa.
Pahojen aavistusten valtaamana huusi Rabecque juoksijalle:
— Mitä on tapahtunut? Missä on herra de Garnache?
Gaubert pysähtyi hoippuen. Hän valitti ja väänteli käsiään.