Gaubert katsahti ylös ja näytti miettivän asiaa tarkemmin. — Näin hänen kaatuvan. Kenties hän ei ollut muuta kuin haavoittunut.
— Ja te jätitte hänet sinne? mylvi palvelija.
Gaubert kohautti olkapäitään. — Mitäpä mahdoin neljää vastaan? Ja lisäksi sekaantui väkijoukko jo silloin leikkiin, ja minusta tuntui parhaalta lähteä hakemaan apua. Nämä sotilaathan…
— Tämä on nyt jo minun asiani, keskeytti hänet Tressan, pyörähtäen ympäri ja huutaen kersanttia. — Olen Dauphinén käskynhaltija.
— Olipa onni, että tapasin teidät, vastasi Gaubert kumartaen. — En voisi jättää tätä asiaa parempiin käsiin.
Hänestä välittämättä Tressan komensi jo parhaillaan kersanttia ratsastamaan miehineen nopeasti Kapusiini-kentälle. Mutta Rabecque syöksähti äkkiä eteenpäin.
— Ei niin, herra käskynhaltija, hän esteli taaskin hädissään, muistaen tehtävänsä. — Nämä miehet ovat täällä neiti de La Vauvrayen vartiona. Antakaa heidän pysyä täällä! Minä lähden herra de Garnachen luokse.
Käskynhaltija tuijotti häneen päin alahuuli halveksivasti pitkälle työnnettynä. — Te lähdette? hän kummasteli. — Entä mitä saatte aikaan yksin? Kuka te olette?
— Olen herra de Garnachen palvelija.
— Lakeija? Ja Tressan kääntyi poispäin, toistaen määräyksensä, ikään kuin Rabecquea ei olisikaan olemassa tai ikään kuin hän ei olisi sanonut mitään. — Kapusiini-kentälle! Täyttä laukkaa, Pommier! Lähetän lisäväkeä perässänne.