Markiisitar pyörähti häneen päin vihan vimmassa.
— Tyttö sai erään petturin viemään kirjettä. Siinä on kylliksi. Jos sattuma tai kohtalo joskus toimittaa sen miehen käsiini, niin jumal'auta! hän joutuu hirteen ripittämättä.
Sitten hän hillitsi kiukkunsa.
— Tressan, hän sanoi muuttuneella äänellä, — olen vihannesten ympäröimä. Mutta ettehän te hylkää minua? Te olette puolellani loppuun saakka — niinhän, ystäväni? Teihin voin ainakin luottaa?
— Kaikessa, madame, vastasi kreivi, markiisittaren katseen lumoamana. — Kuinka suuren joukon tämä Garnache tuo mukanaan? Oletteko ottanut siitä selvää?
— Ei yhtään miestä, riemuitsi rouva.
— Ei yhtään miestä? kertasi Tressan kauhistuneena.
Hän nosti äkkiä kätensä taivasta kohti ja jäi seisomaan hervottomana ja tyrmistyneenä.
Sitten hän katsahti vieraaseensa. — Aiotteko vastustaa häntä?
Markiisitar tuijotti sekunnin ajan häntä silmiin ja naurahti sitten hieman ilkeästi.