— Mistä tuhosta?
Marius heilautti itsensä alas pöydältä ja tuli seisomaan tytön eteen.
— Kerron sinulle kaikki, hän lupasi ja hänen äänensä oli hyvin uhkaava. — Rakastan sinua, Valérie, enemmän kuin mitään muuta maan päällä ja luullakseni taivaassa enkä luovuta sinua hänelle. Jos nyt vastaat minulle kieltävästi, niin lähden päivän koittaessa La Rochetteen voittaakseni sinut häneltä miekallani.
Pelostaan huolimatta ei Valérie kyennyt pidättämään vähäistä halveksimisen hymyä.
— Siinäkö kaikki? No, jos olet niin ajattelematon, niin varmastikin saat itse surmasi.
Marius naurahti rauhallisesti kuullessaan tämän rohkeudestaan ja taidostaan lausutun viittauksen.
— Niin saattaisi käydä, jos menisin yksin, hän myönsi. Tyttö ymmärsi, ja hänen silmänsä laajenivat kauhusta ja inhosta.
— Sinä, roisto, raukkamainen salamurhaaja! Olisihan minun pitänyt arvata, että jollakin sellaisella konnanjuonella aioit toteuttaa uhkauksesi voittaa minut omaksesi aseilla!
Hän hypähti pystyyn Mariuksen eteen ennen kuin tämä ehti virkkaa mitään. Hänen silmänsä leimusivat ja hän osoitti vapisevalla kädellä ovea.
— Ulos! hän käski, ja hänen äänensä oli käheä. — Pois näkyvistäni! Ulos! Tee pahimpasi, kunhan vain jätät minut rauhaan! En tahdo olla missään tekemisissä kanssasi.