— Nyt ja aina ja ennen kaikkea muuta nähdä sinua, Valérie. Et näy vielä olleen vuoteessa, se on hyvä. Meidän on keskusteltava hiukan. Sitten hän itse istuutui pöydälle ja silmäili tyttöä.
— Valérie, markiisi de Condillac, veljeni, on La Rochettessa.
— Hän on kotimatkalla! huudahti tyttö, pannen kätensä ristiin ja näytellen hämmästymistä.
Marius pudisti päätään ja hymyili julmasti.
— Ei, hän ei palaa kotiin. Se on — jollet sinä sinä tahdo.
— Jollen minä tahdo! Mutta luonnollisestikin minä tahdon sitä!
— Niinpä siis, Valérie, jos tahdot saada tahtosi toteutetuksi, niin täytyy minunkin saada. Jos Florimondin pitää palata Condillaciin, on sinun tultava vaimokseni.
Hän kumartui Valérien puoleen, nojaten kyynärpäihin, työntäen kasvonsa aivan lähelle tytön kasvoja. Tyttö peräytyi ja puristi käsiään yhteen, niin että rystyset kävivät valkeiksi.
— Mitä — mitä tarkoitat? hän änkytti.
— En enempää kuin sanoin, enkä vähempää. Jos rakastat häntä kylliksi paljon uhrautuaksesi, niin tule vaimokseni ja pelasta hänet tuhosta!