— Suutelen huuliasi ennen kuin poistun, ma mie, hän sähähti. Mutta hänen vielä ponnistellessaan toteuttaakseen aikeensa tarttui hänen vyötäisiinsä pari käsivarsia kuin rautapihdit.
Ällistyneenä hän päästi Valérien irti, ja samassa hänet pyöräytettiin ympäri ja sinkautettiin runsaasti kuuden askeleen päähän lattialle.
Hän lennähti pöytää vasten ja tarrautui siihen kiinni välttyäkseen kaatumasta ja silmäili kummastuneena ja raivoissaan Battistaa.
Garnache oli tyyten menettänyt malttinsa kuullessaan Valérien kiljahduksen. Hän antoi varovaisuuden mennä menojaan, häneltä unohtui kaikki järki, ja häntä ohjaamaan jäi vain sokea raivo, joka pakotti häntä heti toimimaan. Mutta yhtä äkkiä kuin tämä raivo oli noussut, se myös tyyntyi, kun hän nyt huomasi olevansa vastakkain vimmastuneen Condillacin kanssa.
Rajun kiihkeästi hän koetti vielä nytkin korjata tekemäänsä erehdystä, mutta turhaan. Hän kumarsi Mariukselle anteeksipyytävästi, heilutteli käsiään ja täytti ilman italiankielisillä lauseilla, jotka hän lausui mielipuolisen ponnekkaasti, ikään kuin olisi tahtonut sanan voimalla takoa selityksen isäntänsä kalloon. Marius katseli ja kuunteli, mutta hänen kiukkunsa ei suinkaan lauhtunut, päinvastoin se yltyi, ikään kuin sekava puhetulva, jota hän ei ymmärtänyt, olisi ollut vain lisäloukkaus. Hän vastasi vain kiroamalla. Sitten hän pyörähti ympäri ja tempasi Garnachen miekan lähellä olevalta tuolilta, jolla se yhä oli, ja silloin Garnache sadatteli ajattelemattomuuttaan. Kiskaistuaan pitkän, terävän säilän tupestaan Marius syöksyi hänen kimppuunsa.
Mutta ennen kuin hän ehti iskeä, ennen kuin Garnache ehti liikahtaakaan puolustautuakseen, oli Valérie rientänyt heidän väliinsä. Marius katsahti hänen kalpeisiin, päättäväisiin kasvoihinsa ja ällistyi. Mitä merkitsi tuo renki tytölle, miksi hän tuli väliin silläkin uhalla, että miekka osuisi häneen itseensä?
Sitten levisi hymy hitaasti hänen kasvoilleen. Häntä kirveli vieläkin Valérien halveksiminen ja vastarinta samoin kuin eräässä mielessä se pettymys, jonka palvelijavintiö oli hänelle tuottanut. Hän oivalsi voivansa loukata tyttöä, nöyryyttää hänen ylpeyttään ja häpäistä hänen sisimpiä tunteitaan.
— Olet erittäin huolissasi tuon miehen hengestä, hän virkkoi, ja hänen äänestään kuvastui halpamainen salaviittaus.
— En tahdo sinun murhaavan häntä, vastasi Valérie, koska hän on vain totellut äitisi käskyjä.
— Epäilemättä hän on ollut tuiki oivallinen vartija, pisteli Marius.