Crispin otti kirjeen ja luki siitä:
»Herra Henry Lane. Majatalo Ankkuri. Thames-katu. Lontoo.»
Se oli tehty nimi, jonka Josef hetken mielijohteesta oli kirjoittanut aikoen lähettää jonkun lähetin, joka joutuisi perille ennen Crispiniä ja ilmoittaisi eversti Pridelle hänen tulostaan.
»Hyvä on», oli Crispinin ainoa huomautus. Hänkin oli tyyntynyt ja hillitsi itsensä täydellisesti. Hän pani kirjeen huolellisesti takkinsa sisäpuolelle.
»Jos olette valehdellet minulle, jos tämä on vain keino pelastaa kurja elämänne, niin olkaa varma siitä, master Ashburn, että kosto ei siirry monta päivää tuonnemmaksi.»
Josef oli jo vastaamaisillaan, että ei meistä kukaan ole kuolematon, mutta hän ajatteli, ettei aika ollut oikein sopiva pilanteolle, ja kumarsi vain ääneti.
Galliard otti lakkinsa ja viittansa tuolilta, johon hän oli ne pannut halliin tullessaan. Sitten hän taas kääntyi Josefin puoleen.
»Puhuitte rahoista hetki sitten», sanoi hän äänellä, joka vaati omaansa, äänellä, jolla herrasmies puhuttelee palvelijaansa. »Otan kaksisataa karolusia. Enempää en mukavasti voi kantaa.»
Josef hätkähti summaa. Juolahtipa hänen mieleensä panna vastaankin niin suurta vaatimusta. Sitten hän muisti, että hänen lukuhuoneessaan oli pari pistoolia. Jos hän saisi ne käsiinsä, hän selvittäisi asian paikalla, ilman eversti Priden apua.
»Käyn hakemassa rahat», sanoi hän koettaen peittää aikeitaan ripeydellä.