Kuullessaan kavion kapsetta takanaan hän kääntyi katsomaan sinnepäin ja näki neljän muun ratsumiehen sulkevan tien hänen takanaan. Hän oli ilmeisesti heidän huomionsa esineenä. Hän oli ollut hölmö, kun ei aikaisemmin ollut huomannut sitä, ja oli turhan päiten pelännyt, sillä hänellä ei asiaa ajatellessaan ollut mitään pelättävää, ja tässä oli varmaankin tapahtunut jokin erehdys.
Seis!» jylisi kersantin syvä ääni hänen edessään. Kenneth pysähtyi askelen päähän heistä huomatessaan, että miehen mustat silmät tarkkasivat häntä terävästi kypärän alta.
»Kuka te olette, sir?» kysyi bassoääni.
Voi ihmiskääpiönkin turhamaisuutta! Kenneth, joka ei vielä koskaan ollut saanut aikaan mitään sille asialle, jonka palveluksessa oli ollut, oli äkkiä jähmettyä ajatellessaan, että kersantti mahdollisesti muisti hänen nimensä jonkin kuninkaan hyväksi suoritetun teon yhteydessä.
Tuokion hän epäröi.
»Blount», änkytti hän sitten. »Jasper Blount.»
Hän ei aavistanutkaan, että hänen turhamaisuutensa hedelmä oli tuleva hänen turmiokseen.
»Aivan totta?» kysyi kersantti pilkallisesti. »Näytti siltä, kuin olisitte unohtanut nimenne.» Ja tuosta ivasta Kenneth päätteli uudelleen pelästyen, että kersantti epäili häntä.
»Mistä tulette, master Blount?»
Taas oli Kenneth kahden vaiheilla. Muistaen sitten Ashburnien hyvät välit parlamentin kanssa ja ajatellen, että totuus tässä tapauksessa saattoi olla hänen asialleen vain eduksi, hän vastasi: