Kersantti huomasi sen ottaessaan vastaan kirjeen.
»Mikä teitä vaivaa, mies?» hän kysyi.
»Ei mikään, sir. Kylmä.»
Kersantti tutki kirjettä ja sen sinettiä.
Jossakin määrin kävi kirje passista ja hänen oli myönnettävä itselleen, että mies todella oli sanansaattaja, kuten väitti. Hänen käytöksensä ja ulkonäkönsä ei myöskään vastannut sitä, jota he hakivat, ja kersantti arveli, ettei hänen etsimänsä olisi varustanut itseään typerällä kirjeellä sellaiselle matkalle lähtiessään. Kuitenkaan ei kersantti ollut oikein varma. Jos hän antoi miekkosen jatkaa matkaansa, saattoi tämä saada aikaan harmia myöhemmin. Toiselta puolen taas, jos hän pidätti tämän, niin hän tiesi, että eversti Pride ei ollut kaikkein kärsivällisimpiä miehiä. Hän oli yhä kahden vaiheilla ja kääntyi toverinsa puoleen.
»Mitä luulet, Peter?» kysyi hän, kun Kenneth hätäilemisellään hävitti pienen mahdollisuutensa päästä jatkamaan matkaansa.
»Pyydän, sir, kun nyt tiedätte asiani, niin laskekaa minut menemään», sanoi Kenneth.
Hänen äänensä vapisi innosta, ja kersantti käsitti sen peloksi. Hän huomasi sen ja muistaen, kuinka epäröivä Kenneth oli ollut vastauksissaan, teki päätöksensä.
»Emme viivytä teidän matkaanne, sir», sanoi hän katsoen Kennethiin tiukasti, »ja koska teidän matkanne käy Walthamin kautta, niin teidän täytyy alistua siihen, että ratsastamme kanssanne sinne, jotta siellä voitte vastata niihin kysymyksiin, joita kapteenimme teille asettaa, ennen kuin jatkatte matkaanne.»
»Mutta, sir…»