Silloin rehevä kapteeni purskahti nauruun.
»Ei hän ole nuori mies Charles Stuart», sanoi hän. »Ei teidän vankinne ole niin kallisarvoinen. Hän on vain master Kenneth Stewart Bailiennochysta.»
»Sitten hän ei ole meidän miehemme», murisi ratsumies.
»Mutta eihän hän sanonut nimekseen Stewart», huudahti kersantti. »Hän sanoi nimensä olevan Jasper Blount. Näyttää siltä kuin sittenkin olisimme ottaneet kiinni pahantekijän ja että teimme viisaasti, kun toimme hänet tänne.»
Kapteeni teki ylenkatseellisen eleen. Silloin Kenneth tunsi hänet. Hän oli Harry Hogan, sama mies, jonka hengen Crispin pelasti Penrithissä.
»Joutavia, arvoton saalis, Beddoes», sanoi kapteeni.
»Enpä usko sitä», vastasi kersantti. »Hänellä on mukanaan papereita, joiden hän sanoo olevan Marleigh'n linnasta eversti Pridelle Lontooseen. Eversti Priden nimi on kyllä kuoressa, mutta eiköhän se vain ole ovela juoni. Miksi hän muutoin olisi sanonut nimekseen Blount?»
Hoganin otsa rypistyi.
»Se on totta, Beddoes, voitte olla oikeassa. Ottakaa häneltä miekka ja tutkikaa hänet.»
Kenneth salli tyynesti heidän tehdä käskyn mukaan. Viivytys harmitti häntä äärettömästi ja hän kirosi tyhmyyttään sanottuaan tarpeettomasti itseään Blountiksi. Mutta sen vuoksi olisi Hoganin pitänyt laskea hänet heti menemään. Hän rohkaisi itseään ajatuksella, ettei häntä kauan pidätettäisi. Kun he olisivat tutkineet hänet eivätkä löytäisi muuta kuin tuon kirjeen Ashburnilta, niin he varmaankin vapauttaisivat hänet.