»Jumaliste!» hän huudahti, oli vähän aikaa ääneti ja jäi sitten seisomaan pää alaspäin. Vihdoin hän nosti silmänsä ja katsoi kauan ja tutkivasti Kennethiin, joka nyt huomasi sen säikähtäen.
»Mitä — mitä se on?» kysyi nuorukainen epäröiden.
Mutta Hogan ei vastannut. Hän meni Kennethin ohitse ovelle ja aukaisi sen selkosen selälleen.
»Beddoes!» huusi hän. Askeleita kuului käytävästä, ja Beddoes astui sisään. »Onko teillä joku ratsumies siellä?»
»Siellä on Peter, joka tuli kanssani.»
»Anna hänen vartioida tätä miestä. Sano hänelle, että hän panee miehen telkien taakse, kunnes tarvitsen häntä, ja sano vielä, että hän saa vastata hengellään tästä herrasta.»
Kenneth astui levottomuudesta askelen taaksepäin. »Sir — kapteeni Hogan — selittäkää…»
»Varmasti ennen huomista päivää saatte selityksiä enemmän kuin tarpeeksenne, tai minä olen hölmö. Mutta älkää pelätkö, emme me aio tehdä teille pahaa», lisäsi hän ystävällisemmin. »Viekää hänet pois, Beddoes, ja tulkaa sitten minun luokseni tänne.»
Tultuaan takaisin Beddoes tapasi Hoganin istumasta nahkaisessa nojatuolissa, Ashburnin kirje levitettynä edessään pöydällä.
»Olinko oikeassa epäillessäni häntä, vai?» rohkeni Beddoes kysyä tyytyväisenä.