»Isä, jos siinä on kaikki, mikä sinua surettaa, niin voin tyynnyttää sinua. Minä en rakasta Kennethiä.»
»Sinä käsität minut väärin», vastasi isä kuivasti. »Muistatko sitä kertomusta sir Crispin Galliardin elämästä, jonka Kenneth kertoi sinulle samana iltana, jolloin Josef palasi kotiin?» Hänen äänensä vapisi.
»Muistan hyvinkin. En luule unohtavani sitä koskaan, ja joka ilta rukoilen», jatkoi tyttö varomattomasti paljastaen tunteensa Crispiniä kohtaan, »että Jumala rankaisisi niitä murhamiehiä, jotka hävittivät hänen elämänsä.»
»Hiljaa, tyttö», kuiskasi Gregory vapisevin äänin. »Tiedätkö mitä puhut?»
»Tietysti tiedän, ja niin totta kuin on olemassa oikeudenmukainen
Jumala, niin rukoukseni on täyttyvä.»
»Cynthia», vaikeroi isä. Hänen silmissään oli hurja ilme ja hänen kätensä vapisi rajusti Cynthian kädessä. »Tiedätkö, että sinä pyydät Jumalan kostoa isällesi ja isäsi veljelle?»
Cynthia oli ollut polvillaan isänsä vuoteen ääressä. Mutta Gregoryn lausuessa äskeiset sanansa hän nousi hitaasti jaloilleen ja seisoi hetken äänettömänä etsien kauhistunein silmin isänsä katsetta, jota tämä ei rohjennut nostaa.
»Oh, oletko sinä», vastusti hän, »se on vain kuume…»
»Ei, lapsi, pääni on selvä, ja se minkä sanoin, on totta.
»Totta?» toisti tyttö kuiskaten ja hänen silmänsä laajenivat kauhusta. »Totta, että sinä ja minun setäni ovat ne teurastajat, jotka murhasivat serkkunsa ja koettivat murhata hänetkin — jättäen hänet siihen, luullen häntä kuolleeksi? Totta, että te olette ne varkaat, jotka tuon naimakaupan nojalla tekeydyitte sukulaisiksi ja olette pitäneet hallussanne hänen maatilansa ja tämän linnan kaikkina niinä vuosina, joina hän kuljeksi koditonna, henkipattona ja köyhänä? Senkö tahdot saada minut uskomaan?»