Gregoryn valtasi kauhea pelko. Kuinka hän voisi kuolla sellainen taakka omallatunnollaan! Ja huomatessaan, miten hänen toimenpiteensä vaikuttivat potilaan mielentilaan, lääkäri koetti, vaikka liian myöhään, rauhoittaa häntä vakuuttamalla, ettei hän todellakaan ollut kuolemaisillaan ja että hän oli maininnut papin vain sen vuoksi, että Gregory kaiken varalta saisi tilaisuuden valmistautua.
Mutta myrskyn kerran puhjettua ei sitä niinkään helposti käynyt vaientaminen, ja Gregorylle jäi vakaumus, että hänen hietansa oli loppuun vuotamaisillaan ja että loppu saattoi tulla minä päivänä hyvänsä.
Tietäessään, kuinka runsaassa mitassa hän oli ansainnut iankaikkisen tuomion, hänet valtasi mieletön kauhu ja koko päivän hän väänteli ja käänteli itseään vuoroin sadatellen, vuoroin rukoillen ja itkien.
Hänen elämänsä oli todella ollut pitkä sarja pahoja tekoja, ja moni mies ja moni nainen oli joutunut kärsimään Gregoryn syntien vuoksi. Mutta samoin kuin tähdet vaalenevat ja katoavat auringon noustessa taivaalla,-niin kävi myös hänen pienempien rikostensa, jotka viitoittivat hänen maallista vaellustaan synnin tiellä, sen suuren rikoksen rinnalla, jonka hän oli tehnyt Roland Marleigh'ta vastaan, rikoksen, jonka teko ei vieläkään ollut päättynyt vaan jota Josef oli juuri lähtenyt suorittamaan loppuun. Jospa hän edes voisi pelastaa Crispinin nyt yhdennellätoista hetkellä! Kunpa hän jollakin tavalla voisi varoittaa häntä menemästä Ankkuriin Thames-kadun varrella! Hänen sekavassa päässään ei ollut sijaa selviölle, että Galliardin jo tähän aikaan täytyi olla Lontoossa.
Ja niin kävi sitten, että hän, tunnustamisen kaipuun valtaamana ja haluten vieläkin torjua viimeisen pahan, johon hänkin osaksi oli syypää hyväksyessään vaitiolollaan Josefin suunnitelman, kutsui tyttärensä luokseen.
»Cynthia», huudahti hän pelon ja surun sekaisella äänellä, »Cynthia, lapseni, olen kuolemaisillani.»
Tyttö tiesi sekä lääkärin että Stephenin puheista, että asianlaita ei ollut ensinkään sellainen. Siitä huolimatta oli hänen tyttärellinen huolenpitonsa sillä hetkellä liikuttava näky. Hän kohenteli isänsä pieluksia hellin käsin ja hänen pelkkä kosketuksensa oli hyväily, kuten hänen miellyttävä äänensäkin. Hän otti isänsä käden omaansa ja puhui hänelle hellästi koettaen lieventää hänen mielensä synkkyyttä ja vakuuttaen hänelle lääkärin kertoneen, että hän huolellisella hoidolla ja pysymällä rauhallisena pääsisi vuoteesta muutaman päivän kuluttua.
Mutta Gregory torjui epätoivoisena kaikki lohduttamisyritykset.
»Olen kuolinvuoteellani, Cynthia», väitti hän, »ja kun olen lähtenyt, en tiedä kuka sinua on lohduttava ja ilahduttava elämäsi polulla. Sinun sulhasesi on poissa Josefin asialla ja voi hyvinkin tapahtua, ettei hän enää koskaan astu Marleigh'n linnan kynnyksen yli. Vaikka saattaakin tuntua luonnottomalta, kultaseni, niin kuolinvuoteellanikin toivoisin, että niin kävisi.»
Cynthia katsahti häneen hämmästyneenä.