Niin järkyttynyt oli Gregoryn mieli sillä hetkellä, että hän unohti haavansa, kuumeen ja kuoleman, jonka oli luullut olevan ovella, hypähti vuoteeltaan ja työntäen oven selälleen huusi kaikin voimin Stepheniä. Säikähtäneenä tuli hänen palvelijansa sellaisen huudon kuultuaan ja meni heti Gregoryn käskemänä takaisin hakemaan Catherinea, Cynthian palvelijaa. Yhdessä he kantoivat tiedottoman tytön tämän omaan huoneeseen ja jättivät Gregoryn kiroamaan typeryyttään annettuaan houkutella itsensä tekemään tunnustuksia, jotka hänestä nyt näyttivät varsin tarpeettomilta. Hän oli näet juuri kokemansa elinvoiman tunnossa havainnut, että kuolema ei ollut ensinkään niin lähellä kuin tuo roistomainen hölmö lääkäriksi oli saanut hänet uskomaan.
Neljäskolmatta luku
Cynthian tiedottomuus oli kuitenkin lyhytaikainen. Herätessään taas tietoisuuteen hän ensi työkseen lähetti palvelijansa pois. Hänen täytyi saada olla yksin — sama tarve, joka on eläimelläkin. Tultuaan haavoitetuksi se ryömii pesäänsä ja piiloutuu. Yksin Cynthia istui surunsa kanssa koko sen päivän.
Hän tiesi, että puhe hänen isänsä huonosta tilasta ei ollut totta, joten Cynthia ei tuntenut isään nähden edes sääliä, jota kyllä olisi tuntenut, jos isä, kuten oli koettanut uskotella, olisi ollut kuolemaisillaan.
Ajatellessaan kauhistuttavaa paljastusta, jonka hänen isänsä oli tehnyt, Cynthian sydän koveni ja kuten hän oli kysynyt, oliko hän todella hänen tyttärensä, hän vannoi nyt, ettei enää tahtonut olla sitä. Hän lähtisi pois Marleigh'n linnasta, jotta ei koskaan enää näkisi isäänsä, ja hän toivoi, että hän niinä parina, kolmena päivänä, jotka hänen vielä täytyi siellä viettää, säästyisi näkemästä isää, jota kohtaan kunnioitus oli kuollut ja jonka näkeminen aiheutti hänessä saman kauhuntunteen kuin minkä miehen tahansa, joka tunnusti olevansa murhamies ja varas.
Hän päätti lähteä Lontooseen äitinsä sisaren luo. Siellä hän kuolleen äitinsä vuoksi varmaan saisi rauhan sataman.
Illalla hän vihdoin tuli ulos huoneestaan. Hän tarvitsi raitista ilmaa, sitä luonnon antamaa lääkettä, jota se voi tarjota haavoitetulle ihmissielulle yksinäisyydessä.
Ilta oli lauha ja aurinkoinen muistuttaen pikemmin elokuuta kuin lokakuuta, ja mistress Cynthia kuljeskeli päämäärää vailla kallioita kohti, joilta näki Sheringhamin lahden. Siellä hän istui surullisen alakuloisena nurmikolle ja katseli mietteissään merelle ajatusten kulkiessa milloin siinä surullisessa asiassa, joka hänen mielensä oli kahlehtinut, milloin taas muistoissa, joita paikka herätti hänessä.
Tällä samalla paikalla istuessaan, aava kimalteleva meri silmiensä edessä ja lokkien leikitellessä hänen päänsä yläpuolella, hänessä oli herännyt tietoisuus siitä, että hän rakasti Crispiniä. Niinpä hänen ajatuksensa vaelsivat mieheen ja siihen kohtaloon, jonka hänen isänsä oli tälle valmistanut. Siitä ne taas johtuivat hänen isäänsä ja siihen pahaan, mitä tämä oli aikaansaanut. Voi olla kyseenalaista, olisiko Cynthian tuntema inho Gregorya kohtaan ollut yhtä suuri, jos joku toinen kuin Galliard olisi ollut hänen uhrinsa.
Cynthian elämä näytti loppuun eletyltä hänen istuessaan tuona lokakuun iltana kalliolla. Ei ainoakaan harrastus liittänyt häntä elämään. Hänellä ei — siltä ainakin näytti — ollut enää mitään toivoa ennen loppuaan, ja se viipyi varmaankin kauan, sillä odottavan aika on pitkä.