»Tullakin sillä tavalla kiusatuksi», murisi majatalon isäntä. »Antaakin tuollaisen tytönletukan nolata itsensä perin pohjin — tyttö oli niinkuin ainakin hienon herran naikkonen, eleiltään ja hajultaan kuin ylhäinen lady konsanaan! Olenko minä sellainen hölmö, että sallin sen tapahtua?»
»Varmasti olet hölmö», vastasi hänen vaimonsa vaivaten ahkerasti taikinaa, »mitä sitten lienet sallinutkin.»
Isännän lihavat kasvot menivät tuhansiin ryppyihin. Hänen pienet silmänsä katsoivat hieman häijysti emäntää, kuten kauan kärsineen ainakin.
»Sinä olet vaimoni», sanoi ukko paljonpuhuvasti, ikään kuin olisi tahtonut sanoa: siinä näette minun hölmöyteni! Mutta huomatessaan, että väite ei ollut tarkoitettu kiisteltäväksi, mistress Quinn vaikeni.
»Oh, se oli pahasti tehty!» puhkesi isäntä hetken perästä puhumaan.
»Häpeä minulle siitä tulee, se oli pahasti tehty.»
»Jos sinä olet tehnyt sen, niin se varmastikin on pahasti tehty ja häpeä jo hyvän sään aikana — mutta minkä vuoksi?» tokaisi hänen vaimonsa.
»No, kun lähetin nuo väsyneet eläinrukat maantielle.»
»Mitkä eläimet?»
»Mitkä eläimet? Olenko minä kyyhkysiä pitänyt? Hevoset, ihminen.»
»Ja minne sinä olet lähettänyt ne?»