Seitsemäskolmatta luku
Erääseen Auberge du Solei'n majatalon ensimmäisen kerroksen huoneeseen tuli talon isäntä kysymään, oliko Crispin mylord Galliard. Kysymyksen kuullessaan vetäisi Crispin syvään henkeään epätietoisuuden vallassa ja tunsi kalpenevansa. Mitä se merkitsi? Hän mietti, ja toivo, jota hän saapumisestaan asti oli ylläpitänyt, alkoi kadota, sillä hän ei ollut tavannut poikaansa satamassa eikä majatalossa. Hän ei uskaltanut tehdä mitään kysymyksiä peläten, että vastaus saattoi hävittää hänen toivonsa, joka vasten hänen tahtoaankin yhä nosti päätään.
Hän huokasi ennen kuin vastasi ja pyyhkäistessään hermostuneella kädellään otsaansa huomasi sen märäksi.
»Nimeni on Crispin Galliard. Mitä uutisia teillä on?»
»Eräs herrasmies — maalaisenne — on odottanut teitä täällä kolme päivää.»
Hetken istui Crispin aivan hiljaa viimeisenkin toivonkipinän menettäneenä. Äkkiä hän sitten karkaisi itsensä ja huolimatta heikkoudestaan nousi seisomaan. »Tuokaa hänet luokseni. Tahdon tavata hänet heti.»
»Tout à l'heure, monsieur», vastasi isäntä. Tällä hetkellä hän ei ole kotona. Hän meni ulos hengittämään raitista ilmaa pari tuntia sitten eikä ole vielä palannut.»
»Taivas suokoon, että hän olisi kävellyt mereen», tokaisi Crispin intohimoisesti. Sitten hän taas hillitsi itsensä. »Ei, ei, hyvä Jumala — eihän toki! Sitä en tarkoittanut.»
»Tahtooko monsieur syödä?»
»Heti, ja tuokaa tänne valoa.»