»Sieluni kautta, Cris!»
Hän puristi Crispinin kättä ja kiiruhti sanomattoman hämmästyneenä huoneesta toimittamaan Crispinin pyyntöä.
Crispin seisoi hetken aikaa ikkunassa ja katsoessaan ulos pimeyteen kiitti Jumalaa kaikesta sydämestään siitä ratkaisusta, jonka hänen elämänsä hirvittävä arvoitus oli saanut.
Vaatteiden kahina veti hänen huomionsa puoleensa, ja käännyttyään hän näki Cynthian hymyilevänä seisovan kynnyksellä.
Crispin meni häntä vastaan ja pannen kätensä hänen olkapäilleen piti tyttöä käsivarsiensa etäisyydellä ja katsoi häntä silmiin.
»Cynthia, oma Cynthiani!» hän sanoi. Ja murtaen Crispinin käsivarsien muodostaman esteen Cynthia painautui hänen rintaansa vasten huoahtaen suloisesti tyytyväisyytensä yltäkylläisyydessä.