Hän suukon vei huulilta tyttösen ja ratsulla matkaansa kiis. Oli aika nyt viinin ja keväimen, sulo aika tuo lempiväin sydänten. Malja pohjaan siis!
Maljan tyhjensi poika ja ratsullaan riensi maan yli nelistäin tytön hurmaava suudelma huulillaan. Mut pian se on ihana muisto vaan. Malja pohjaan näin!
Nuorukainen syöksyi esiin nurkastaan väristen tuskasta.
»Lopettakaa toki», huudahti hän inhon sekaisella äänellä, »tai jos teidän välttämättömästi täytyy rääkyä, niin valitkaa edes hieman siivompi laulu.»
»Heh». — Öykkäri pyyhkäisi takkuista tukkaansa korkealta otsaltaan ja leimahteleva silmäpari sinkosi salamoita nuorukaiseen. Sitten silmät painuivat raolleen — ne olivat viekkaat kuin kissan — ja niiden omistaja nauroi taas.
»Jumaliste, master Stewart, teillä on rohkeutta niin kosolti, että sen pitäisi pelastaa teidät harmailta hiuksilta! Mitä se teitä liikuttaa, minkä laulun minä suvaitsen valita. Saakelin mies, kolmen kokonaisen kuukauden ajan olen hillinnyt sisuani ja laulanut kurkkuni kuivaksi Zebaotin kiitosta, kolmen kuukauden ajan olen esittänyt elävää hartauden ja jumalisuuden kuvaa kovenanttien joukossa ja nyt, kun vihdoin olen pudistanut kurjan Skotlantinne tomut jaloistani, alatte te, sietämättömin piimäsuu, mikä ikänä on äitinsä sylistä lähtenyt, alatte moittia minua siitä, että laulan estyäkseni tulemasta surumieliseksi katsellessani tyhjyyttä, joka noista pulloista paistaa.»
Nuorukaisen kasvoilla elehti sanomaton halveksunta hänen kääntyessään poispäin.
»Kun liityin Middletonin ratsuväkeen ja sotapalveluksessa jouduin teidän alaiseksenne, luulin, että te ainakin olitte gentlemanni», oli hänen rohkeanlainen vastauksensa.
Hetkeksi välähti äskeinen vaarallinen leimahdus hänen toverinsa silmissä. Sitten ne painuivat taas raolleen kuten äskenkin ja hän nauroi entiseen tapaan.
»Gentlemanni!» pilkkasi hän. »Sieluni kautta, se ei ole pahasti sanottu. Mitähän tekin tiedätte gentlemanneista, herra skotti? Luuletteko te, että gentlemanni on mikään presbyteeriläis-Taavetti tai joku kirkkoneuvostonne kuhnus, joka tepastelee kuin varis rapakossa. Saakeli, poika, kun minä olin teidän ikäisenne ja George Villiers vielä eli…»