»Oh, lopettakaa jo», keskeytti nuori mies hänet. »Sallikaa minun jättää teidät pullonne seuraan rääkymään ja muistojanne verestelemään, sir Crispin.»
»Ah, menkää menojanne, sir, kuolleellekin olisitte kurjaa seuraa, kurjin mitä eteeni ikinä on sattunut. Tuolla on ovi, ja jos satutte taittamaan pyhän niskanne rappusissa, niin se olisi suuri helpotus meille kummallekin.»
Lopetettuaan heittäytyi sir Crispin taas nojatuoliinsa ja ryhtyi jatkamaan keskeytynyttä lauluaan:
Mut kuolemaa kaivaten tyttönen hän riutui ja lakastui niin. Tuli joulu, mut tyttö se itkien vain uotti ja …
Kova kolkutus, joka pahaenteisesti kajahti viheliäisessä huoneessa, kumahti ovella, ja hätäinen läähättävä ääni huusi:
»Avaa ovi, Cris! Jumalan tähden, avaa ovi!»
Sir Crispinin balladi katkesi siihen paikkaan ja nuori mies pysähtyi aikeessaan lähteä huoneesta ja kääntyi ikään kuin neuvoa kysyen hänen puoleensa.
»No, master», tiedusteli Galliard, »mitä te odotatte?»
»Teidän käskyänne, sir», vastasi nuori mies nyrpeästi.
»Minun käskyäni! Tottavie, tuolla ulkopuolella on mies, jonka toiveet eivät siedä senkään vertaa viivytystä. Avatkaa, hölmö!»