Tuikeaa komennusta noudattaen avasi nuorukainen selkosen selälleen oven, joka johti suoraan kadulle. Huoneeseen kompuroi kookaskasvuinen, repaleisesti puettu mies. Hän hengitti raskaasti ja hänen ränsistyneillä kasvoillaan kuvastui pelko. Hetkeksi hän pysähtyi sulkeakseen oven jäljessään ja kääntyi sitten Galliardin puoleen, joka oli noussut seisomaan ja katseli tulokasta ihmettelevin silmin.
»Piilota minut johonkin, Cris», läähätti mies, jonka ääntäminen ilmaisi, että hän oli irlantilainen. »Hyvä Jumala, piilota minut, muuten olen kuoleman oma tänä iltana!»
»Hitto vieköön, Hogan! Mitä nyt on tekeillä? Onko Cromwell yllättänyt meidät?»
»Cromwell, joutavia! Kunpa taivas soisi, ettei se olisi sen pahempaa.
Olen tappanut miehen.»
»Jos hän on kuollut, niin mitä syytä sinulla sitten on piileskellä?»
Irlantilainen teki kärsimättömän liikkeen.
Osasto Montgomeryn jalkaväkeä on kintereilläni. He ovat panneet liikkeelle koko Penrithin sen asian vuoksi ja jos he saavat minut käsiinsä, niin — sieluni kautta — kurkkuni ei enää kastiketta kaipaa. Kuningas on menettelevä minun suhteeni samalla tavalla kuin muutama päivä sitten Kendalin luona Wrycraft-paran suhteen. »Neitsyt Maria!» huudahti mies, kun hänen herkistyneisiin korviinsa kuului jalkojen kopse ja äänten sorina ulkopuolelta. »Onko sinulla mitään sellaista koloa, johon voin kätkeytyä?»
»Portaita ylös ja minun huoneeseeni, äkkiä!» sanoi Crispin lyhyesti.
»Koetan eksyttää heidät jäljiltäsi. Pian nyt, mies, he ovat jo täällä.»
Ketterästi noudatti Hogan käskyä ja katosi huoneesta. Sir Crispin kääntyi sitten nuorukaisen puoleen, joka oli seisonut äänettömänä tapauksen todistajana.
Nukkavierun asetakkinsa taskusta hän veti likaisen korttipakan ja sanoi lyhyesti: