»Ottakaa hänet elävänä!» kuului ääni. »Ottakaa hänet elävänä!» Se oli eversti Pride itse, joka raivattuaan tiensä sotilaiden välistä nyt piteli Crispinin tappaman pojan veristä ruumista sylissään. »Ottakaa hänet elävänä», karjui vanha mies. Sitten hänen äänensä muuttui tuskallisen helläksi. »Poikani, oma poikani», voihki hän.
Crispin tajusi heti tilanteen, mutta vanhan puritaanin suru ei häntä liikuttanut.
»Vai pitäisi teidän saada minut elävänä!» nauroi hän pilkallisesti.
»Jumaliste, se kunnia tulee teille kalliiksi. Kuka teistä on arvokkain
ensimmäisenä kuolemaan gentlemannin miekanpistosta?» ivaili hän.
»Tulkaa nyt, senkin koiranpenikat!»
Miehet ryntäsivät heti eteenpäin. Enemmän kuin kaksi ei voinut yhtä aikaa ahdistaa häntä kapeassa käytävässä. Taas kalahti teräs terästä vastaan. Crispin kyyristyi notkeana kuin pantteri ja tarjosi kummallekin miekkansa yhtä aikaa.
Hän väisti helposti syöksyn ja piston ja kääntäen rannettaan hän painoi hetken ajan toisen vastustajansa miekan lapetta. Ja ennen kuin mies ennätti vapauttaa miekkansa, oli Crispin sivuiskulla lyönyt häntäkin kaulaan. Samalla oli hänen toinen vastustajansa tehnyt syöksyn ja pistänyt. Crispinin täytyi turvautua rintapanssariinsa, vaikka se olikin uskallettua. Mutta hänen toivonsa ei pettänyt häntä, ja hevosmiehen miekka solui vahinkoa tekemättä syrjään, samalla kun mies itse menettäen ankaran syöksynsä johdosta tasapainonsa horjahti avuttomasti eteenpäin. Ennen kuin hän taas pääsi varoasentoon, oli Crispin pistänyt miekkansa hänen rintansa läpi rinta- ja selkäpanssaria yhdistävien hihnojen välistä.
Molempien miesten kaatuessa pääsi heidän tovereiltaan raivon huuto ja he ryntäsivät joukolla esiin. Mutta krouviritari piti paikkansa, ja hänen miekkansa kärki tanssi vaarallista tanssiaan kahden lähimmän silmien edessä. Hätääntyneinä nämä huusivat takanaan oleville, että he antaisivat heille enemmän tilaa miekkojensa käyttämiseen, mutta liian myöhään. Crispin oli huomannut etunsa ja käyttänyt sitä hyväkseen. Kahdesti hän pisti ja taas vaipui kaksi miestä verisinä maahan.
Silloin syntyi hiljaisuus, ja jossakin ulkona pyydettiin eversti Pridelta, että he saisivat ampua tuon murhanhimoisen pahantekijän pistooleilla. Mutta surun murtama isä oli itsepintainen. Hän tahtoi amalekilaisen elävänä käsiinsä, jotta taisi tappaa hänet sata kertaa yhden sijasta.
Niin lähetettiin taas kaksi miestä mittelemään miekkoja järkkymättömänä seisovan Galliardin kanssa. He kävivät työhön varovaisemmin. Vasemmalla oleva väisti Crispinin lyönnin ja nostaen ritarin miekkaa teki syöksyn ja tarttui hänen ranteeseensa huutaen takanaan olevia tulemaan avuksi. Mutta juuri hänen sitä tehdessään lähetti Crispin toisen vastustajansa huutaen ja väännellen lävistetyin käsivarsin takaisin ja käänsi koko huomionsa häneen tarrautuneeseen mieheen. Häneltä ei mennyt sekuntiakaan hukkaan, ja se olisikin ollut hänen turmionsa. Vaistomaisesti hän tiesi, että vetäessään asettaan hiemankin taaksepäin hän saisi koko joukon kimppuunsa. Sen vuoksi hän väännettyään ranteensa irti iski miekan kahvalla miestä keskelle naamaa.
Pelottavan lyönnin sokaisemana mies horjahti taaksepäin toisten syliin.
Taas syntyi hiljaisuus. Silloin koetti eräs keropää keihästää hänet sotakirveellään. Crispin hyppäsi ovelasti syrjään ja kuolettava isku meni sivuun. Väistäessään hän heitti toisen miekoistaan pois ja tarttui kirveeseen. Ponnistaen koko voimansa hän veti peistä pitävän miehen aivan lähelleen ja lävisti hänet miekallaan.