»Minne?» kysyi Crispin kuivasti.
»Täältä ulos.»
Galliard kumarsi hieman.
»Voikaa hyvin, sir. En tahdo viivyttää teitä. Tienne on selvä ja omaksi asiaksenne jää päättää, menettekö ovesta vai ikkunasta.»
Sen sanottuaan Galliard käänsi selkänsä hänelle ja meni lattian poikki vuoteen luo, jolla ratsumies makasi mykkänä raivosta. Hän kumartui ja avasi sotilaan vyön, johon hänen tuppensa oli kiinnitetty, ja pani sen vyölleen. Nostamatta silmiään ja seisoen yhä selin Kennethiin, joka oli hänen ja oven välillä, hän meni pöydän luo ja otti sille jättämänsä miekan sekä painoi sen tuppeen. Kun kahva kalahti tupen helaan, sanoi Kenneth:
»No, sir Crispin, oletteko valmis?»
Galliard pyörähti äkkiä ympäri.
»Mitä, ettekö vielä ole mennytkään», kysyi hän pilkallisesti.
»En uskalla», myönsi nuori mies. »En uskalla lähteä yksin.»
Galliard nauroi hiljaa, sitten hän äkkiä tuli totiseksi.