Alitajunnassa oli tämä kaikki jo kauan ollut hänen mielessään. Ja nyt oli Crispinin itseään ivaava puhe tehnyt hänet täysin tietoiseksi sen olemassaolosta ja merkityksestä.
Cynthia rakasti häntä. Se seikka, että ihmiset sanoivat, että hänen elämänsä ei ollut ollut puhdas, että hän oli palkkasoturi, siis hieman parempi kuin seikkailija, ja ettei hänellä ollut mitään huomattavaa asemaa maailmassa, ei merkinnyt mitään Cynthialle. Hän rakasti Crispiniä. Hän tiesi sen nyt, kun Crispin oli pilkallisesti käskenyt häntä ajattelemaan, oliko Kennethillä syytä mustasukkaisuuteen hänen vuokseen. Ja kun hän nyt ajatteli sitä, niin hän huomasi, että Kenneth tiesi, mitä hänen sydämessään liikkui ja että hänellä siis oli enemmänkin syytä siihen.
Cynthia rakasti Crispiniä sillä harvinaisella rakkaudella, joka pakottaa naisen mihin uhraukseen hyvänsä, jota mies häneltä pyytää. Se oli rakkautta, joka vain antaa ja aina vain antaa eikä pyydä mitään vastineeksi; joka panee naisen seuraamaan miestä, vaikka hänen tiensä maailmassa kulkisi ohdakkeisimpia polkuja, riippumaan hänessä kiinni, vaikka kaikki muut hänet hylkäisivät ja vaikka hänen osansa olisi kuinkakin vaikea, eikä se pyydä Jumalalta muuta kuin saada jakaa se hänen kanssaan.
Ja sellaiselle rakkaudelle oli Crispin sokea — sokea suorastaan sen olemassaololle, niin sokea, että nauroi ajatukselle, että tuollainen hento piimäsuu mieheksi saattoi olla hänelle mustasukkainen. Ja niinpä hän, jolle sellainen rikkaus oli tarjolla, jatkoi ikävää tehtäväänsä kosiessaan toisen puolesta tyttöä, sillä aikaa kun tämä istui havaintonsa herpaisemana, kasvot kalpeina ja hiljaa pelkästä tuon ajatuksen pelosta.
»Te olette huomannut — teidän on täytynyt huomata tuo mieletön mustasukkaisuus», jatkoi Crispin, »mutta kuinka olette koettanut lieventää sitä? Ette ensinkään. Päinvastoin olette sitä kiihottanut joka tavalla. Te kiihotatte sitä nytkin houkuttelemalla minut — uskallan vannoa, ettei teillä ollut muuta tarkoitusta — kävelemään, istumaan täällä kanssanne ja saarnaamaan teille velvollisuuksistanne. Ja kun hän mustasukkaisuudesta taas ryhtyy uusiin hullutuksiin, kadutteko silloin käytöstänne ja sen aikaansaannoksia? Säälittekö silloin poikaa ja koetatteko ystävällisesti saattaa häntä järkiinsä? Ette. Te pilkkaatte häntä ja ivallanne johdatte hänet yhä pahempiin kommelluksiin. Ja noiden kommellusten vuoksi, jotka itse olette aiheuttanut — vaikka ette ehkä ole tullut sitä ajatelleeksi — te päätätte, että hän ei ole sopiva puoliso teille, ja siitä on tuleva sydämen tuskaa ja vuosien kuluttua toinen krouviritari, jonka nimi ei ole Crispin Galliard.»
Tyttö oli kuunnellut pää rinnalle vaipuneena. Hän oli niin havaintonsa lumoissa, että oli kuullut vain puolet siitä mitä Crispin oli sanonut. Äkkiä hän katsahti ylös.
»Vai senkö vuoksi olette se, mikä olette?» hän kysyi.
»Ei, en ole; mitä sillä on tekemistä Kennethin asian kanssa?»
»Ei mitään. Olin vain utelias. En ajatellut Kennethiä.»
Crispin katsoi häneen ällistyneenä. Hän oli puhunut Kennethistä sellaisella innolla ja niin kaunopuheisesti — ja tyttö saattoi tyynesti sanoa hänelle, ettei ollut Kennethiä ajatellutkaan.