Hän otti Gregorya ranteesta niin kovasti, että tämä kiemurteli tuskasta, ja pakotti hänet takaisin tuolilleen.
»Jumaliste, mies, mitä sinä tarkoitat?» kysyi hän hammasta purren.
»Kerro!»
Ja Gregory kertoi, miten Kenneth oli tullut Sheringhamiin ja Marleigh'n linnaan erään Crispin Galliardin seurassa, saman, jota mielettömien tekojensa vuoksi viime sodassa oli sanottu Hurjapää-Galliardiksi ja nyt kuningasmielisten keskuudessa krouviritariksi elostelevan elämänsä vuoksi. Crispinin puhe Roland Marleigh'stä tulonsa iltana muistui nyt elävästi Gregoryn mieleen ja hän kertoi sen lopettaen kertomuksensa siihen, mitä juuri samana iltana oli kuullut Kennethin kertovan Cynthialle.
»Ja tämä Galliard on siis sama hävytön penikka, Roland Marleigh, josta on tullut tappelupukari?» kysyi Josef.
Hän oli tyyni, kummastuttavan tyyni, vaikka kuuli sellaisen uutisen.
»Sitä ei saata epäillä.»
»Ja sinä näit hänet ilta illalta ja päivät päästään kirotun viinisi ääressä etkä tuntenut häntä. Saakelin mies, missä sinun silmäsi olivat?»
»Ehkäpä olin sokea. Mutta hän on suuresti muuttunut. Ja uskallanpa väittää, ettet sinäkään olisi tuntenut häntä.»
Josef teki pilkallisen eleen, ja hänen silmänsä välähdyksestä saattoi nähdä, kuinka halpana ja ala-arvoisena hän piti veljensä arvostelukykyä.
»Älä luule, Gregory. Minulla on kyllä aihetta muistaa hänet», sanoi Josef naurahtaen epämiellyttävästi. Mutta sitten hänen äänensä muuttui levottoman jännittyneeksi.