Etunenässä marssi sata hänen sissiänsä lyhyissä ja kaikenkarvaisissa kauhtanoissaan, lanteilla koreankirjavat vyöhiköt, joissa näkyi toisinaan kokonainen valikoima veitsisepän teoksia; useilla oli yllään rautapaita, ja kypärin välkkyvä huippu kohosi heidän turbaaninsa yläpuolella. Heidän jäljessään astelivat hoidottomina ja kahlehdittuina ne satakunta vankia, jotka oli saatu hollantilaisesta aluksesta ja joita vieressä kulkevat merisissit kiirehtivät ruoskaniskuilla. Sitten marssi toinen sissirykmentti ja sen jäljessä jono komeita, kopeannäköisiä kameeleja, jotka kuljettajiensa ajamina laahustivat vaivalloisesti eteenpäin. Niiden jäljessä kulki jälleen merisissejä ja vihdoin, valkoisen arabialaisen tasa-astujan selässä, kultakudoksesta valmistettu turbaani päässään, Sakr-el-Bahr.
Ahtaammilla kaduilla, joiden valkoisiksi ja keltaisiksi sivuttujen talojen sileissä seinissä näkyi vain siellä täällä kapea aukko valoa ja ilmaa varten, katselijat kerääntyivät pelokkaina oviaukkoihin, jotteivät heitä murskaisi kuoliaiksi kameelit, joiden kummallekin puolelle ulkonevat kantamukset kerrassaan täyttivät nuo ahtaat kujat. Mutta avarammissa kohdissa, satamansuun molemmin puolin, torin edustalla olevassa puistikossa ja Asadin linnoituksen edustalla oli kirjava väentungos. Siinä nähtiin komeita liehuviin viittoihin puettuja maureja vieri vieressä Susin ja Draan puolialastomien neekerien kanssa; laihat, sitkeät arabialaiset, moitteettoman valkoiset džellabat yllään, hieroivat olkapäätään kameelinkarvaisissa vaatteissa esiintyvien ylämaiden berberien kanssa; siinä nähtiin Vähän-Aasian turkkilaisia ja Espanjasta paenneita juutalaisia, joilla oli yllään silmiinpistävät eurooppalaiset vaatteet ja joita siedettiin, koska heitä liittivät maureihin yhteiset kärsimykset ja yhteinen pako siitä maasta, joka oli kerran ollut heidän.
Tuo merkillinen joukko seisoi siinä Afrikan paahtavan auringon alla kokoontuneena tervehtimään Sakr-el-Bahria ja tervehtikin häntä niin valtavin huudoin, että kaiku kiiri satamasta aina kukkulan laella olevaan linnaan tuoden viestiä saattueen saapumisesta.
Ehtiessään linnaan kulkue oli kuitenkin vähentynyt tuskin puoleen määräänsä. Torilla se oli jakaantunut, ja merisissit, Othmani johtajanaan, olivat kuljettaneet vangit bagnioon kameelien jatkaessa matkaansa rinnettä ylöspäin. Linnan suuresta portista kuljettua ne astelivat avaralle pihamaalle, missä ajajat järjestivät ne pihan kummallekin puolelle ja saivat ne laskeutumaan vaivalloisesti polvilleen. Niiden jäljessä tuli vain suunnilleen neljäkymmentä sissiä johtajansa kunniakaartina. He asettuivat portin kumpaankin pieleen sitä ennen kumarrettuaan syvään Asad-ed-Dinille. Pašša istui aurinkoteltan varjossa korkealla sohvalla, vieressään vesiiri Tsamanni ja Marzak ja vartiostonaan puoli tusinaa janitšaareja, joiden hiekanharmaat puvut muodostivat otollisen taustan hänen viheriää, kultaa ja jalokiviä hohteleville vaatteilleen. Hänen valkoisessa turbaanissaan hohti smaragdinen puolikuu.
Paššan ilme oli synkkä ja miettivä hänen siinä odottaessaan kuormia kantavien kameelien jonoa. Hänen ajatuksiaan askarrutti yhä vielä se Sakr-el-Bahriin kohdistuva epäilys, jonka oli aiheuttanut hänen vaimonsa ovela puhe ja sitäkin ovelampi vaikeneminen. Mutta kun hän sitten näki sissipäällikön itsensä, hänen kasvonsa kirkastuivat yhtäkkiä, silmät säkenöivät, ja hän nousi tervehtimään tulijaa niinkuin isä voi tervehtiä poikaa, joka on suoriutunut vaaroista täyttäessään heille kummallekin kallista velvollisuutta.
Sakr-el-Bahr astui satulasta portilla ja kulki pihalle jalkaisin. Kookkaana ja komeana, pää korkealla ja kaksijakoinen parta eteenpäin ojentuneena hän asteli erittäin arvokkaasti valtiaan istuimen luo seurassaan Ali ja eräs tummapintainen turbaanipäinen ja punapartainen mies, jonka voi ensi silmäyksellä tuntea nyt täysissä uskonluopion varuksissa esiintyväksi kapteeniksi.
Sakr-el-Bahr lankesi polvilleen ja heittäytyi juhlallisesti valtiaansa eteen. »Allahin siunaus ja hänen rauhansa sinulle, herrani», tervehti hän.
Asad kumartui nostamaan tuota komeata miestä, syleili häntä ja lausui hänet tervetulleeksi niin lämpimästi, että säleristikon takana urkkiva Fenzileh puri vimmoissaan hammasta.
»Ylistys olkoon Allahin ja herramme Mohammedin, että olet palannut ja terveenä, poikani. Vanhaa sydäntäni ovat jo ilahduttaneet uutiset, jotka kertoivat voitoistasi uskon palveluksessa.»
Sitten esitettiin kaikki hollantilaiselta riistetyt rikkaudet, ja vaikka Othmani olikin jo melkoisesti kiihtänyt Asadin odotuksia, oli nyt hänelle avautuva näky sittenkin kaikkia odotuksia paljon melkoisempi.