»Lähditkö tuolle vaaralliselle retkelle kaukaiseen maahan vain saadaksesi nuo kaksi englantilaista orjaa?»
»Se oli vain osa aikomustani», kuului tyyni vastaus. »Minä lähdin merille ryöstämään profeetan palveluksessa, kuten retkeni tulos todistaa.»
»Sinä et tietänyt, että tuo hollantilainen kauppa-alus oli tuleva tiellesi», sanoi Marzak käyttäen äitinsä hänelle neuvomia sanoja.
»Enkö tietänyt?» virkkoi Sakr-el-Bahr hymyillen niin varmaa hymyä, että Asadin tuskin tarvitsi kuulla sanoja, jotka ylen ovelasti osoittivat valheeksi toisten salavihjaukset. »Enkö luottanut Allahiin, kaikkiviisaaseen ja kaikkitietävään?»
»Hyvin vastattu, Koraanin nimessä?» Asad myönsi mielellään hänen olevan oikeassa, sitäkin mieluummin, kun lausuma torjui vihjailuja, joiden hän hartaasti halusi tulevan torjutuiksi.
Marzak ei kumminkaan tunnustanut joutuneensa häviölle. Hänen kavala sisilialainen äitinsä oli hänet perusteellisesti kouluttanut.
»Asiassa on kuitenkin jotakin sellaista, mitä en ymmärrä», lausui hän hiljaa, teennäisen ystävällisesti.
»Allahille on kaikki mahdollista!» virkkoi Sakr-el-Bahr epäluuloiseen sävyyn, ikäänkuin tunnustaen — hieman ivallisesti — olevan uskomatonta, että koko maailmassa oli mitään, mikä voi jäädä terävänäköiseltä Marzakilta havaitsematta.
Nuorukainen kumarsi hänelle kiittäen. »Sano minulle, voimallinen Sakr-el-Bahr», kehoitti hän, »mistä johtuikaan, että noille kaukaisille rannikoille saavuttuasi tyydyit ottamaan sieltä vain kaksi vaivaista orjaa, vaikka olisit seuralaisinesi ja Kaikki-näkevän avulla voinut helposti ottaa viisikymmentä kertaa enemmän.» Hän silmäili viattomasti merisissin tummanpuhuvia parrakkaita kasvoja, ja Asad painui mietteisiin kulmiaan kurtistaen — sama ajatus näet oli jo johtunut hänenkin mieleensä.
Sakr-el-Bahrin täytyi valehdella asiasta selviytyäkseen. Tässä ei auttanut mikään korkealentoinen uskon lause. Oli välttämätöntä antaa selitys, ja Sakr-el-Bahr tiesi voivansa antaa vain sellaisen, joka hieman onnahti.