»On huomattava», virkkoi hän, »että tempasimme nuo vangit ensimmäisestä talosta, johon osuimme, ja että siinä syntyi hiukan meteliä. Sitäpaitsi saavuimme rantaan yön aikaan, ja minä en uskaltanut panna seuralaisteni henkeä vaaranalaiseksi viemällä heidät kauemmas aluksesta käydäkseni kylän kimppuun, joka olisi voinut katkaista meiltä paluutien.»
Asadin kulmat olivat yhä kurtussa, kuten viekas Marzak havaitsi.
»Mutta kehoittihan Othmani sinua hyökkäämään nukkuvan kylän kimppuun», huomautti hän, »ja sinä kieltäydyit.»
Asad loi häneen terävän katseen, ja Sakr-el-Bahr tunsi sydäntään kuristavan huomatessaan millaisia salaisia voimia oli toimimassa häntä vastaan ja kuinka erinomaista huolta pidettiin hänen tuhoamisekseen kelpaavien tietojen keräämisestä.
»Onko niin laita?» kysyi Asad siirtäen katseensa pojastaan päällikköön, kasvoissa synkkä ilme, joka teki ne ilkeiksi ja julmiksi.
Sakr-el-Bahr muuttui karskimmaksi. Hänen katseensa kohtasi uhmaten
Asadin katseen. »Entä jos olisi niin, herrani?» kysyi hän.
»Minä kysyin sinulta, onko.»
»Ellen tietäisi, kuinka viisas olet, voisin tuskin uskoa kuulemaani», virkkoi Sakr-el-Bahr. »Merkitseekö jotakin se, mitä Othmani on voinut sanoa? Saanko minä määräykset Othmanilta tai johtaako hän minua? Jos on niin laita, on parasta, että asetat Othmanin minun sijaani, annat käskyvallan hänelle ja teet hänet vastuunalaiseksi niiden oikeauskoisten elämästä ja kuolemasta, jotka taistelevat hänen johdossaan.» Sakr-el-Bahr lopetti puheensa vihaisesti nenäänsä tuhkaisten.
»Olet liian herkkä vihastumaan», nuhteli häntä Asad, yhä vielä synkkäilmeisenä.
»Ja Allahin pään nimessä, kuka tahtoo kieltää oikeuttani? Tuleeko minun ryhtyä sellaiseen yritykseen, josta tuomani saalis riittäisi hyvin vuosikausia kestävien retkien sadoksi, vain sitä varten, että parraton nuorukainen kyselee minulta, olenko totellut Othmania vai en?»