Hän nousi ja seisoi siinä koko pituudessaan ankaran ja kokonaan teennäisen kiihtymyksen vallassa. Hänen oli pakko ylvästellä ja murskata epäilykset kuohahtelevin puhein ja levein, kopein elein.
»Mihin olisikaan Othmani minut johtanut?» kysyi hän ivallisesti. »Olisinko hänen johtamanaan voinut saada enemmän kuin olen tänään laskenut eteesi? Se, mitä olen tehnyt, puhuu kyllin kaunopuheisesti omalla äänellään. Se, mitä hän olisi halunnut minun tekevän, olisi helposti voinut koitua tuhoksemme. Jos olisi niin käynyt, olisiko syy langennut Othmanin kannettavaksi? Ei, niin totta kuin Allah on suuri, vaan minun! Ja minun on niinmuodoin ansiokin, ja älköön kukaan uskaltako tehdä sitä epäiltäväksi ilman parempia syitä.»
Nuo olivat uskaliaita sanoja tyranni Asadille lausuttaviksi, ja sitäkin uskaliaampi oli niiden sävy, vaaleain silmien tuima välke ja lausumaa säestävien eleiden ylenkatseellisuus. Mutta Sakr-el-Bahrilla oli epäilemättä suuri vaikutusvalta paššaan nähden. Ja se tuli nyt todistetuksi.»
Asad melkein kyyristyi hänen tuimuutensa edessä. Hänen kasvoistaan hävisi synkkyys, ja sijaan tuli säikähtynyt ilme. »Ei, ei, Sakr-el-Bahr, ei sillä tavalla!» huudahti hän.
Sakr-el-Bahr, joka oli paukahduttanut sovinnollisuuden oven kiinni paššan kasvojen edessä, avasi sen nyt jälleen. Hän muuttui silmänräpäyksessä alistuvaiseksi.
»Suo anteeksi», virkkoi hän. »Syytä siitä palvelijasi harrasta kiintymystä sinuun ja uskoon, jota hän palvelee paljoakaan hengestään välittämättä. Tällä samalla retkellä minä haavoituin ollen vähällä siihen kuolla. Haavan kiiltävä arpi on vieläkin intoni mykkänä todistajana. Missä ovat sinun arpesi, Marzak?»
Marzak vavahti tuon kysymyksen äkkinäistä iskua, ja Sakr-el-Bahr naurahti ylenkatseellisesti.
»Istuudu», kehoitti Asad, »minä en ole ollut kyllin oikeamielinen.»
»Sinä olet itse oikeamielisyyden lähde, oi herrani, ja tämä tunnustuksesi todistaa sen», huomautti sissi. Hän istuutui jälleen vetäen jalat alleen. »Tunnustan teille, että kun olin tullut retkelläni aivan lähelle Englantia, päätin laskea maihin ja siepata sieltä erään, joka muutamia vuosia sitten solvasi minua ja jonka kanssa minulla oli koko joukko asioita selvittelemättä. Minä tein enemmänkin kuin olin aikonut ottamalla kaksi vankia yhden asemesta. Nämä vangit», jatkoi hän pitäen Asadin mielialan muutosta soveliaana pyyntönsä esittämiseen, »eivät ole bagniossa toisten vankien kanssa. He ovat vielä vangittuina valtaamassani karakissa.»
»Miksi niin?» kysyi Asad, mutta tällä kertaa ilman mitään epäluuloa.