»Siksi, herrani, että minulla on oikeus pyytää korvausta tekemästäni palveluksesta.»
»Pyydä sitä poikani.»
»Salli minun pitää vangit hallussani.»
Asad silmäili häntä jälleen hiukan synkistyen. Hänen tahtomattaan, huolimatta Sakr-el-Bahriin kohdistuvasta kiintymyksestä ja halusta häntä tyynnyttää, vaimon vuodattama jäytävä myrkky alkoi jälleen hänen mielessään vaikuttaa.
»Minä puolestani sen sallin», vastasi hän. »Mutta laki ei siihen suostu. Laki määrää ettei yksikään merisissi saa pidättää ropoakaan saaliista, ennenkuin jako on tapahtunut ja hänen oma osansa on hänelle määrätty», kuului vakava vastaus.
»Laki?» virkkoi Sakr-el-Bahr. »Mutta sinähän olet laki, korkea valtias.»
»Ei niin, poikani. Laki on paššankin yläpuolella; hänen täytyy sitä noudattaa ollakseen oikeamielinen ja korkean toimensa arvoinen. Ja mainitsemani laki koskee merisissiä, vaikka hän olisi pašša itse. Sinun tulee lähettää orjasi vankilaan toisten joukkoon, jotta heidät kaikki voidaan huomenna myydä torilla. Pidä huolta siitä, että niin tapahtuu, Sakr-el-Bahr.»
Merisissi aikoi uudistaa pyyntönsä, mutta havaitsi samassa Marzakin kiihkeät kalpeat kasvot ja kiiltävät, odottavat silmät, jotka näyttivät toivovan hänen tuhoansa. Hän vaikeni ja painoi päänsä alas teeskennellen välinpitämättömyyttä.
»Mainitse siis niiden hinta, ja minä maksan sen heti rahastoosi.»
Mutta Asad pudisti päätänsä. »Hinnan määrääminen ei ole minun asiani, sen tekevät ostajat», vastasi hän. »Minä voisin asettaa hinnan liian korkeaksi, ja se olisi väärin sinua kohtaan, tai liian alhaiseksi, mikä olisi vääryyttä toisia kohtaan, jotka haluavat ne ostaa. Jätä heidät vankilaan.»