Fenzileh totteli heti, mitään virkkamatta. Asad viipyi portilla
Tsamannin kanssa, kunnes kantotuolit olivat poistuneet ja niiden mukana
Ajub ja Marzak, jotka eivät uskaltaneet kumpikaan kohdata paššan
kiukkuista katsetta.
Asad silmäili tuikeasti kantotuolin jälkeen, ivallinen hymy huulillaan. »Sitä mukaa kuin hänen kauneutensa häviää, hänen julkeutensa kasvaa», urahti hän. »Hän alkaa käydä vanhaksi, Tsamanni, vanhaksi ja luisevaksi ja toraisaksi, eikä ole enää mikään sovelias puoliso profeetan huoneen jäsenelle. Allah saattaisi pitää hyvinkin mieluisena asiana, jos toimittaisimme hänen sijaansa toisen.» Sitten, ilmeisesti viitaten tuohon toiseen, katseen kääntyessä suojakatokseen, jonka esirippu vedettiin jälleen kiinni, hän alkoi puhua toisenlaiseen sävyyn.
»Huomasitko, Tsamanni, kuinka sulavasti hän liikkui? Notkeasti ja ylevästi kuin nuori gaselli. Kaikkiviisas ei totisesti ole luonut niin paljon kauneutta, jotta se heitettäisiin kadotukseen.»
»Eikö se ole voitu lähettää jonkun oikeauskoisen lohdutukseksi?» ihmetteli nokkela vesiiri. »Allah on suuri, hänelle on kaikki mahdollista.»
»Kuinkapa muutenkaan?» virkkoi Asad. »Se on kirjoitettu, ja samoinkuin ei kukaan voi saavuttaa sitä, mikä ei ole kirjoitettu, samoin ei kukaan voi välttää sitä, mikä on kirjoitettu. Minä olen tehnyt päätökseni. Jää sinä tänne, Tsamanni. Jää myynnin ajaksi ja osta hänet. Hänelle tulee opettaa oikeata uskoa. Hänet on pelastettava kadotuksen pätsistä.»
Käsky oli lausuttu, Tsamannin harras toivo oli toteutunut.
Hän nuoli huuliansa. »Entä hinta, herrani?» kysyi hän hiljaa.
»Hinta?» virkkoi Asad. »Enkö käskenyt sinua ostamaan hänet? Tuo hänet minulle, vaikka hinta olisi tuhat filippiä.
»Tuhat filippiä!» toisti Tsamanni hämmästyneenä. »Allah on suuri!»
Mutta Asad oli jo lähtenyt hänen vierestään ja astellut holviportista, jonka edustalla väkijoukko jälleen painui polvilleen hänet nähdessään.