»Hän ei saa sitä tietää», vastasi Fenzileh. »Ja jos saakin, niin tyttö on saavuttamattomissa, ja Asadin täytyy tyytyä siihen, mitä on kirjoitettu. Voit uskoa, että tiedän, kuinka hänet on tyynnytettävä.»
»Armollinen rouva!» huusi Ajub väännellen lihavia sormiansa. »Minä en uskalla siihen ryhtyä!»
»Mihin ryhtyä? Minä käsken sinua ostamaan tytön ja annan sinulle tarvitsemasi rahat. Mitä se muuten sinuun koskee, sinä koira? Sen, mitä on vielä tehtävä, tekee mies. Tule nyt, minä annan sinulle rahat, kaikki, mitä minulla on, suunnilleen tuhatviisisataa filipiä, ja mitä siitä jää, saat pitää itse.»
Ajub mietti hetkisen ja käsitti sitten, että Fenzileh oli oikeassa. Kukaan ei voinut häntä moittia siitä, että oli täyttänyt saamansa käskyn. Asiasta koituisi vielä hyötyäkin, — niin, ja olisipa oivallista, kun saisi tarjota enemmän kuin tuo koira Tsamanni ja lähettää hänet kotiin tyhjin käsin, pettyneen herransa vihaa kokemaan.
Hän levitti kätensä ja kumarsi, siten osoittaen ehdottomasti asiaan suostuvansa.
Kymmenes luku.
ORJAMARKKINAT.
Orjatorilla oli huutokauppa alkamassa; torvien ja rumpujen äänet ilmoittivat sitä. Kauppiaat, jotka olivat siihen saakka saaneet harjoittaa liikettään suljetun torin alueella, laskivat nyt alas pienten kojujensa kaihtimet. Juutalainen jalokivikauppias sulki laatikkonsa ja poistui jättäen kaivon portaat markkinoiden huomattavimpien henkilöiden haltuun. Viimeksimainitut kokoontuivat siihen kiireesti ympäröiden kaivon, ja kääntyen katselemaan ulospäin muun väen kerääntyessä eteläiselle ja läntiselle seinämälle.
Sitten tuli valkoisiin turbaaneihin puettuja vedenkantaja-neekereitä, jotka kääpiöpalmun lehvistä tehdyin pirskottimin kastelivat maankamaraa, jottei orjien ja ostajien kävellessä nousisi ylen paljon pölyä. Torvet vaikenivat hetkeksi, törähtivät vielä kerran juhlallisesti, ja sitten syntyi täysi hiljaisuus. Portilla oleva väkijoukko väistyi oikeaan ja vasempaan, ja avoimelle alueelle näkyi erittäin hitaasti ja arvokkaasti astuvan kolme pitkää dalalia, huutokaupanpitäjää, kiireestä kantapäähän valkoisiin puettuina ja päässä moitteettomat turbaanit. He pysähtyivät pitkän seinän länsipäähän, johtava dalal hieman molempia toisia edempänä.
Äänten häly hiljeni heidän tullessaan, muuttui kuhisevaksi kuiskeeksi, sitten kuin kimalaisten hyrinäksi, ja sitten seurasi täydellinen hiljaisuus. Dalalien juhlallisessa ja vakavassa käytöksessä oli jotakin kerrassaan papillista, joten väkijoukon hälinän hiljettyä koko asia sai pyhän toimituksen leiman.