Väkijoukon eturivissä lähellä porttia seisoi Ali, jonka Othmani oli lähettänyt ostamaan parikymmentä väkevää miestä Sakr-el-Bahrin kaleeria varten. Hänelle oli annettu määräys ostaa ainoastaan mahdollisimman voimakasta väkeä — yhtä ainoata poikkeusta lukuunottamatta. Tuohon kaleeriin ei tahdottu ottaa heikkoja raukkoja, jotka uupuessaan olivat soutupäällikköjen vastukseksi. Ali ilmoitti heti asiansa.
»Minä tarvitsen sellaisia pitkiä veikkoja Sakr-el-Bahrin airoihin», lausui hän kuuluvalla ja merkitsevällä äänellä, saaden siten koko väkijoukon huomion kääntymään itseensä ja nauttien niistä ihastelevista katseista, jotka suuntautuivat Oliver-Reisin upseeriin, erääseen niistä sisseistä, jotka olivat islamin ylpeys ja miekantutkain uskottomia vastaan.
»He ovat syntyneet jalosti airoissa ponnistelemaan, Ali-Reis», vastasi dalal juhlallisesti. »Mitä haluat heistä antaa?»
»Kaksisataa filipiä parista.»
Dalai asteli juhlallisesti eteenpäin orjien häntä seuratessa. »Minulle on tarjottu kaksisataa filipiä kaikkein reippaimmista orjista, mitä Allahin armo on milloinkaan sallinut tuoda tälle torille. Kuka lupaa vielä viisikymmentä filipiä?»
Liehuvaan siniseen selhamiin puettu muhkea maurilainen nousi istumasta kaivon portailta dalalin tultua hänen kohdalleen. Orjat vainusivat hänessä ostajan, ja koska mikä muu palvelus hyvänsä oli uhkaavaa kaleeriorjanaoloa otollisempi, he tulivat molemmat suutelemaan hänen kättänsä ja liehittelivät häntä kuin koirat.
Hän tunnusteli tyynesti ja arvokkaasti heidän lihaksiaan, työnsi sitten auki heidän huulensa ja tutki heidän hampaansa ja suunsa.
»Kaksisataakaksikymmentä molemmista yhteensä», sanoi hän, ja dalal kulki eteenpäin tavaroineen ilmoittaen tarjottua korkeampaa hintaa.
Niin hän ehti kierroksensa päähän ja seisoi jälleen Alin edessä. »Kaksisataakaksikymmentä on nyt hinta, oi Ali! Koraanin nimessä, ne ovat ainakin kolmensadan arvoiset. Sanotko kolmesataa?»
»Kaksisataa kolmekymmentä», kuului vastaus.