Dalal lähti jälleen maurin luo. »Kaksisataakolmekymmentä on minulle nyt tarjottu, oi Hamet. Annatko vielä kaksikymmentä?»
»En, Allahin nimessä!» virkkoi Hamet istuutuen takaisin paikalleen.
»Saakoon heidät.»
»Vielä kymmenen filipiä?» kehoitti dalal.
»Ei asperiakaan.»
»Niinpä ovat sinun, Ali, kahdestasadastakolmestakymmenestä. Kiitä
Allahia hyvästä kaupasta.»
Nuubialaiset jätettiin Alin seuralaisten huostaan, ja dalalin molemmat apulaiset tulivat saamaan maksua Alilta.
»Odottakaa, odottakaa», sanoi hän, »eikö Sakr-el-Bahrin nimi ole hyvä takuu?»
»Loukkaamattomana lakina on, että maksu tulee suorittaa, ennenkuin orjat poistuvat torilta, oi voimallinen Ali.»
»Lakia noudatetaan», kuului kärsimätön vastaus, »ja minä maksan, ennenkuin poistun. Mutta tahdon saada vielä toisia, ja jos sinulle sopii, teemme tilin vasta sitten. Olen saanut määräyksen ostaa tuon miehen kapteenilleni.» Hän osoitti Lionelia, joka seisoi Rosamundin vieressä, surkeuden ja heikkouden perikuvana.
Dalalin silmissä välkehti hetkisen ylenkatseellisen hämmästyksen ilme, jonka hän kuitenkin nopeasti salasi. »Tuokaa tänne tuo vaaleatukkainen uskoton», käski hän.