»Hän mutisee kirouksia uskottomalla kielellänsä», virkkoi Ali. »Hänen luonnonlaatunsa ei ole erinomainen, kuten näette. Minä lupasin viisi filipiä. Enempää en lupaa.»
Dalal kohautti hartioitaan ja alkoi kiertää kaivoa merisissien työntäessä Lionelia eteenpäin hänen jäljessään. Siellä täällä nousi joku häntä tunnustelemaan, mutta kukaan ei näyttänyt haluavan häntä ostaa.
»Viisi filipiä on se mieletön hinta, joka on minulle tarjottu tästä hienosta nuoresta frankkilaisesta!» huudahti dalal. »Eikö kukaan oikeauskoinen halua maksaa kymmentä tällaisesta orjasta? Etkö maksa sinä, Ajub? Sinä, Hamet, — kymmenen filipiä?»
Toinen toisensa jälkeen pudisti päätänsä. Lionelin laihat kasvot olivat liian huono suositus. He olivat nähneet ennen sellaisia orjia, ja kokemus oli heille opettanut, ettei sellaisista veikoista ollut mihinkään. Sitäpaitsi olivat hänen tosin hyvämuotoiset lihaksensa liian heikot, ja hänen lihansa näytti liian pehmeältä ja kestämättömältä. Mitäpä hyötyä oli orjasta, joka täytyi ensin karaista ja ruokkia voimakkaaksi ja joka voi yhtä hyvin kuolla niin tehtäessä? Viisi filipiäkin olisi niinmuodoin liikaa. Harmistunut dalal palasi Alin luo.
»Ota siis hänet, viidestä filipistä — Allah itaruutesi anteeksi antakoon.»
Ali irvisteli, ja hänen miehensä sieppasivat Lionelin kantaen hänet taka-alalle, missä aikaisemmin ostetut neekeriorjat olivat.
Ennenkuin Ali oli ehtinyt vaatia mitään uutta orjaa, oli dalalin huomioon vedonnut eräs vanhahko juutalainen, jolla oli kastilialaisen herrasmiehen puku yllään, röyhelö kaulassa, sulkahattu harmaantuneilla kiharoilla ja käyttökelpoinen tikari riippumassa vyöstä, joka oli pakotettua kultaa.
Siinä osastossa, jossa säilytettiin Biskenin johtamilla pienemmillä retkillä saatuja vankeja, istui suunnilleen kahdenkymmenen vuoden ikäinen andalusialainen tyttö, nimenomaan espanjalainen kaunotar. Hänen kasvojensa lämmin kalpeus muistutti norsunluuta, runsaat hiukset olivat mustat kuin ebenholtsi, kulmakarvat hienosti piirretyt ja silmät tumman ja pehmeän ruskeat. Hänellä oli yllään kastilialaisten maalaisnaisten soma puku, povella punaisen- ja keltaisenkirjava liina, joka jätti näkyviin hohtavan kauniin kaulan. Hän oli erittäin kalpea, ja hänen silmänsä katsahtelivat hurjasti, mutta se ei ollenkaan haitannut hänen kauneuttansa.
Hän oli kiinnittänyt juutalaisen huomiota, ja viimeksimainitussa oli kenties herännyt halu saada kostaa hänelle joitakin julmia vääryyksiä, joitakin kidutuksia, polttoja, ryöstöjä ja karkoituksia, joita olivat joutuneet kärsimään hänen rotunsa ihmiset tytön rodun jäsenten taholta. Hän kenties ajatteli hävitettyjä juutalaiskortteleita, ryöstettyjä juutalaisneitoja ja juutalaislapsia, joita oli teurastettu Espanjan kristittyjen palveleman Jumalan nimessä, sillä hänen tummien silmiensä katseessa ja osoittavassa kädenliikkeessään ilmeni melkein ylenkatseellinen tuimuus.
»Tuolla on eräs kastilialainen narttu, josta annan viisikymmentä filipiä, oi dalal», sanoi hän. Dalal viittasi, ja merisissit laahasivat vastustelevan tytön esiin.