Juutalainen luovutti kukkaronsa dalalin valkopukuisille apulaisille ja astui eteenpäin ottamaan tyttöä haltuunsa. Merisissit työnsivät häntä kohti yhä vastustelevaa tyttöä, ja juutalainen kiersi käsivartensa hetkeksi hänen ympärilleen.
»Sinä tulit minulle kalliiksi, Espanjan tytär», sanoi hän. »Siitä huolimatta olen tyytyväinen. Tule!» Hän hellitti otettaan lähteäkseen taluttamaan pois saalistaan. Samassa tyttö kiskaisi kätensä ylös tuimasti kuin tiikerikissa ja iski kyntensä pitelijänsä kasvoihin. Juutalainen laski hänet irti tuskasta kiljaisten, ja samassa tyttö sieppasi salamannopeasti hänen vyössään houkuttelevan lähellä kiikkuvan tikarin.
»Valga me Dios!» huusi hän, ja ennenkuin kättä ehdittiin kohottaa, hän jo upotti aseen kahvaa myöten kauniiseen poveensa ja vaipui nauravaksi, yskiväksi kasaksi ostajansa jalkojen eteen. Vielä viimeinen kouristus, ja hän makasi siinä aivan hiljaa Ibrahimin silmäillessä häntä kauhistuneena ja koko markkinayleisön painuessa äkkinäisen aran ja kunnioittavan pelontunnon valtaan. Rosamund oli noussut, hänen kalpeihin kasvoihinsa kohosi heikko puna, ja heikko valo syttyi hänen silmiinsä. Jumala oli antanut tuon espanjalaisen tyttöraukan osoittaa hänelle pelastuksen tien, ja Jumala soisi varmaan hänelle keinon käyttää sitä vuorostaan. Hän tunsi mielensä äkkiä korkenevan ja rohkaistuvan. Kuolema oli jyrkkä, nopea ratkaisu, mukava pakotie pois uhkaavasta kauhusta, ja hän tiesi Jumalan armossaan sallivan itsemurhan sellaisessa tilassa kuin hänen ja kuolleen andalusialaisen tyttöraukan.
Vihdoin Ibrahim toipui hetkellisestä hämmästyksestään. Hän astui päättävästi ruumiin yli, kasvot punaisina, ja tuli kylmäverisen dalalin eteen.
»Hän on kuollut!» määki hän. »Minut on petetty. Anna minulle rahani takaisin!»
»Tuleeko meidän suorittaa takaisin jokaisen kuolleen orjan hinta?» kysyi dalal häneltä.
»Eihän tyttö ollut vielä jätetty haltuuni», intoili juutalainen.
»Käteni eivät olleet vielä häneen koskeneet. Anna rahani takaisin.»
»Sinä valehtelet, koiran poika», kuului tyyni vastaus. »Tyttö oli jo sinun. Olinhan hänet sinulle luovuttanut. Kanna hänet pois, koska olet hänen omistajansa.»
Juutalainen, jonka kasvot olivat entistä punaisemmat, näytti haukkovan ilmaa. »Mitä?» änkkäsi hän. »Pitääkö minun menettää sata filipiä?»
»Mikä on kirjoitettu, on kirjoitettu», vastasi seesteinen dalal.