»Et tahdo?» toisti Oliver hitaasti. »Puhuuko orja niin herralleen? Syö, sanon minä.»
»En voi! En voi!»
»Orja, joka ei täytä herransa käskyjä, ei voi jäädä elämään.»
»Surmaa siis minut», vastasi Rosamund tuimasti kavahtaen seisaalleen ja uhmaten häntä. »Surmaa minut. Olethan tottunut surmaamaan, ja siitä olisin sinulle ainakin kiitollinen.»
»Minä surmaan sinut, jos mieleni tekee», vastasi Oliver jäisen kylmästi. »En suinkaan sinun mieliksesi. Et näy vielä ymmärtävän. Sinä olet orjani, omaisuuteni, ja minä en salli sinun tulevan vahinkoon, ellei se tapahdu omasta hyvästä tahdostani. Syö siis, tai nuubialaiseni vitsovat sinua, kunnes ruokahalusi paranee.»
Rosamund seisoi hetkisen uhmaten hänen edessään, kalpeana ja päättäväisenä. Sitten näytti siltä kuin hänen tahtonsa olisi yhtäkkiä taipunut ja murtunut miehen tahdon ankaran painon alla, ja hän vaipui takaisin sohvaan. Oliver silmäili häntä ja nauroi itsekseen.
Rosamund oli vaiti ja näytti etsivän jotakin. Kun ei löytänyt, mitä haki, hän loi jälleen Oliveriin katseen, joka ilmaisi osalta ivaa, osalta anelua.
»Pitääkö minun leikata lihaa sormillani?» kysyi hän.
Oliverin silmissä näkyvä välkähdys osoitti hänen oivaltaneen asian tai ainakin epäilevän jotakin. Hän vastasi kuitenkin aivan tyynesti:
»Profeetan laki kieltää pilaamasta lihaa tai leipää koskettamalla sitä veitsellä. Sinun täytyy käyttää Jumalan sinulle antamia käsiä.»